Barcelonassa osa X ja Ö

Kirjoitin tänne ennen järjestysnumerolla käynneistäni Barcelonassa, mutta nyt olen pudonnut laskuista. Ennen myös muistin visiittini suunnilleen tunti tunnilta, enää en. Viime viikon menomatkasta muistan kuitenkin varmuudella sen, että olin ostanut ennen matkaa aika kalliin ylellisen huivin ja laitoin sen ensimmäistä kertaa päälle. Koneessa söin rasiallisen suklaarusinoita kertaheitolla ja sitten nukuin melkein koko matkan. Perillä nousin ylös ja havaitsin että yksi rusina oli matkustanut koko neljä tuntia turvavyön ja huivin välissä ja jälki oli sen mukaista.

Lievästi myrtsinä kohtasin iloisena odottaneen poikaystäväni, joka oli tullut vastaan autolla viedäkseen minut vierailemaan Colònia Güellissä.

Aiempien kokemusten perusteella osasin varautua siihen, mitä tuleman piti, eli siihen että ajelimme noin tunnin kymmenen kilometrin matkaa, pyörimme liikenneympyröissä uudelleen ja uudelleen ja aina liittymästä liityttyämme todettiin heti, että oli liitytty väärin.

Colònia Güell osoittautui entiseksi tehdaspaikkakunnaksi, missä oli kapeita katuja, matalia taloja, aukio, patsas ja kaksi baaria. Enricin tuttu "maailman kuuluisin infograafikko" esitteli meille kaikki paikassa myytävänä olevat talot plus oman upean talonsa. Yksi taloista oli suspiciously cheap, 130 000 euroa. Ei kuitenkaan tehty talokauppoja vaan lähdettiin, koska tuli pimeää.

Ajettiin onnistuneesti lähes eksymättä maalle Enricin siskolle. Siellä oli kolmen koiran ylitsevuotavan innostunut vastaanotto ja illalliseksi turskaa ja papuja. Tein kyllä virheen ja meinasin syödä papuja ensin ilman oliiviöljyä ja sitten vielä laitoin oliiviöljyä aivan liian vähän. Vein tuliaisiksi kallisarvoisen pullon Blossaa, mutta parempi tuliainen taisi olla edellisviikon Etlari, johon pullo oli kääritty. "Kolumni!"

Aamulla heräsin siihen, että koirat haukkui pihalla hulluna linnuille, jotka olivat tulleet syömään niiden ruokia. Oli sunnuntai ja lähdettiin käymään autolla sistersiläisluostarissa Santes Creusissa. Se olikin aika hieno paikka, pihalla oli hevosia puiden välissä ja siitä tuli mieleen Kummisetä, ehkä siinä Sisilia-osassa jossain käyskenteli hevonen.

Luostarissa oli videoesitys, joka laitettiin meille varta vasten englanniksi, joten kohteliaisuudesta mentiin. Ajattelin että se on joku perusvideo auditoriossa, mutta se olikin varmaan puoli tuntia kestänyt show pilkkopimeissä huoneissa, missä seinät liikkui ja ovet avautui, uusiin paikkoihin syttyi himmeä valo ja synkkä kirkkomusiikki soi. Lopuksi olin niin hermona, etten katsonut enää projisointia, vaan vahdin pimeyttä takanani ja ajattelin hauskoja asioita.

Paluumatkalla tavattiin lisää Enricin sukulaisia, joista osa hieman ihmetteli, etten vielä ollutkaan oppinut katalaania. Siellä oli myös koiranpentu ja viisivuotias, joka oli häikäistynyt siitä, että heille oli tullut vieras samasta maasta kuin joulupukki.

Maanantaina junalla takaisin Barcelonaan. Tiirasin ikkunasta aina yhtä oudolta ja western-kulissilta näyttävää Montserrat-vuorta, avasin puhelimen ottaakseni siitä kuvan ja luin ruudulta, että Matti Nykänen oli kuollut. "Was he the fifty-sixty?" "Yes, he was."

Enric oli kuumeessa ja kiersin kaupungilla yksin kolme päivää, kävin kaupassa ja museossa ja tein ruokaa. Ostin viiniä missä oli korkkivika. Rasvasin joululahjaksi saamaani laukkua jota nyt vihdoin saattoi käyttää ja onnellisena käytinkin koko ajan. Luin puistossa Vivica Bandlerin elämäkertaa, välillä yritin referoida sen uskomattomia käänteitä Enricillekin, mutta ei siitä oikein mitään tullut. "When Gestapo tried to caught her husbands father, he went betting on horses!"

Harjoittelin katalaanin välivokaaleja ja totesin ne uudelleen ja uudelleen ylivoimaisiksi.

Perjantaina oli keskustelutilaisuus Enricin kirjasta, joka kertoo siitä, miten suunnitellaan kirja. Ennen lähtöä kävin läpin koko mukaan raahaamani garderobin ja puunasin itseäni huolellisesti. Kysyin lähinnä retorisena kysymyksenä, olenko laittanut liikaa meikkiä, johon vastaus olikin yllättäen että yes. "So I look like a Finnish transvestite?" "Well, not exactly." Suomalainen transvestiitti kuitenkin lähti tilaisuuteen niine hyvineen, koska meille tuli aika kova kiire ja ennen piti syödäkin jotain. Tilattiin viisi pientä leipää, jotka eivät olleetkaan mitään suupaloja vaan ihan kunnon täytettyjä patonkeja ja silti syötiin ne kaikki alle vartissa ja silmät melkein turposi umpeen kaikesta siitä suolasta.

Tilaisuudessa oli aika paljon ihmisiä ja pääsin varmaan 30 kertaa lempipuuhaani eli poskisuudelmatervehdyksiin, joista selviydyin joten kuten. Keskustelusta en tajunnut mitään. Illalla oli pitkä ja myöhäinen illallinen ja uusi poskisuudelmakierros.

Sunnuntaina oli paluulento aamulla seitsemältä. Pääsin lähtöportille aivan masentuneena ja vastapäätä istui mummo paahtoleipä kourassa valittamassa, kuinka onkin jo ikävä ruisleipää. Kun kone laskeutui ja seuraavat matkustajat odottivat terminaalissa pääsyä putkeen, halusin vain karata jonon jatkoksi ja lentää takaisin. Suomessa haahuilen matkan jälkitilassa kuin lumiukko epäuskoisena siitä, että nyt ei ole vielä kevät vaan nyt on talvi. Kiertelin citymarketissa 1,5 tuntia ja ostin aurinkolasit ja kolme kiloa veriappelsiineja.