Sataa liivinrisoja

On Itä-Häme-viikko. Tiistain lehdessä oli otsikko "Kesäaika päättyy, kuten monen elämäkin". Jos olisin moraalisesti selkärankainen, olisin vaihtanut sen otsikon. Mutta en ole, joten vaihdoin sen vain kevytotsikoksi, jos joku olisi siitä hieman tajunnut, että tämä ei ole se kovin uutisjuttu.  

Olen vähän vaarallinen toimitussihteeri. Puolustelen sympaattisia virheitä. Kuulen itseni sanovan sellaisia lauseita kuin: Joo mä huomasin sen mutta mä annoin sen olla kun se kuulosti niin hauskalta. 

Eilen tuli pimeää viideltä, oikein hätkähdin kun katsoin ulos. Sitten katsoin monta kertaa kelloa. Nytkö myöhästyn deadlinesta, minulla on mielipidesivutkin vielä katsomatta.

Marraskuu ei ole minulle ongelma niin kauan kuin maa on paljas. Puhun tästä aina, miten sitten jotenkin ahdistun, kun maan tuoksu häviää ja tilalle tulee talven haju. Kukaan ei ole tähän erityisesti samaistunut paitsi Enricin sisko, joka asuu Wienissä. The smell of winter, oh yes, sanoi Pia Jardí yllättäen. 

Kysyn Enriciltä sata kertaa päivässä, mitä hän tekee. Töitä tai katsoo dokumenttia tai lukee. Aina jotain hyödyllistä. Sitten kerron kysymättäkin että minäpä katson ohjelmaa, missä pariskunnat ovat menneet kahdelle saarelle ja siellä on vietteleviä sinkkuja. Tai että nyt syön tiramisu-jäätelöä kuten joka päivä tällä viikolla ja otan vielä vähän lisääkin. Viime viikolla oli kai jonkinlainen toimitushäiriö koska kiersin kaikissa K-kaupoissa ja kaikkialla se oli loppu. Ostin Lidlin jäätelöä ja oikeastaan se oli parempaakin. Päälläkin niin tuhdisti kaakaojauhetta että alkoi aina yskittää. 

Löysin vanhat runoni ja muistin monia asioita. 

Ulvon ikävää

kuin naapurin beagle

kun me yhdessä itketään

se pahin vähän hellittää

Silloin minulla todella oli naapurissa beagle, joka ulisi päivisin. Kerran se koira oli yksin rapussa ja Liisa oli silloin Rovaniemellä kylässä ja koputti lopulta naapurin oveen, että sinun koirasi on täällä käytävässä. Hän on aina hoitanut tällaiset hommat jämäkästi, Liisa siis. 

Olen yrittänyt vähän kirjoittaa uusia runoja ja kirjoittanut ylös joitain rivejä. Lauantaina Pistepirkkojen keikallakin mielessä oli mielestäni hyvä runo ja kirjoitin siitä avainsanat ylös. Aamulla katsoin puhelinta ja siellä luki:
Punaiselle
Hoosiannaa
Tääkö se oli se sekunti

Olin keikan jälkeen aika väsynyt ja päätä särki ja kävelin kuitenkin Joutjärvelle ja siellä satoi niin sakeasti lunta että kaikki kastui. Sataa liivinrisoja, sanoo mummi aina ja nyt sain viimeksi kuulla, että se sanonta tulee Riihimäen apulaisnimismieheltä. Liivinrisoja. 

Käyn Joutjärvellä monta kertaa viikossa ja ostan sinne usein mukaan kahvin Ruolan R-kioskilta. Myyjän nimi on Kati, hän yrittää aina myydä kassalta mukaan jotain muutakin. Kaksi geishaa tarjouksessa, kolme energiajuomaa kahden hinnalla. "En oikein välitä noista energiajuomista", "No en minäkään!", kertoi Kati vähän yllättäen viimeksi. Laitan kahvin aina pyöränkoriin vaikka tiedän ettei sitä sinne kannata laittaa. Se kaatui tänäänkin.

Jos en mene järvelle, menen hautausmaalle. Radiomäelle tai Mustankalliolle. Kesän lopussa olimme siellä sisällissotakierroksella. "Aku kävi vielä keilaamassa", sanoi isäni isä yhdestä vankileirillä olleesta, jonka haudalla seisoimme. Se oli jotenkin huvittavaa, en ollut odottanut, että joku vielä tuntisi nämä ihmiset. Muistan sieltä kierrokselta, että valkoisilla oli harhautuspartio. Ryhmä miehiä, joiden tehtävä oli hiihtää hämäykseksi eri suuntiin. Muistan senkin, että auringossa oli melkein tukalan kuuma, piti hakeutui puiden tai hautakivien varjoihin. Mummi oli lähettänyt mukaan korvapuustin ja pussin luumuja, kaikilla oli syksyllä paljon luumuja. Tuntuu että siitä on sata vuotta vaikka se oli oli ihan juuri.