Koronavirran ajopuuna

Eteisessä on laatikollinen kuohuviiniä odottamassa juhlia joita en ole uskaltanut järjestää. Nyt ei ole juhlien aika. Nyt ei ole aika lähteä mökeille. Sen muistamme varmaan aina tästä vuodesta. Nyt ei ole aika yhtään millekään. Olen viettänyt tänä vuonna niin paljon aikaa yksin, että olen alkanut puhua lähimpien suojateiden liikennevalotolpille. Jotenkin ne tuntuvat tutuilta. 

Varmaan moni puhuu viherkasveilleen ja minäkin puhun. Kesällä hyökänneet ripsiäiset söivät lopulta kuusi kasvia. Sumutin ja suihkutin kasveja, vaihdoin mullat ja vielä pintamullat uudelleen, pesin lehtiä fairylla ja tolulla ja lopulta tappaja-aineella, jonka hain juhannuslauantaina K-Raudasta. Elukat tulivat aina takaisin. Odotan yhä, ilmestyykö niitä vielä jostain. Olen suihkinut jäljelle jääneitä selviytyjiä niin innokkaasti, että suihkussani on nykyisin baarijakkara tätä tarkoitusta varten. Siitä tulee mieleen joku  liikunta-avusteisen pesutuoli. 

Aino kysyi, onko runoja. Ei ole, joten hän sävelsi yhden vanhan runoni ja sanoi että niiden ongelma on se, että niissä on niin paljon tekstiä. Usein jokin onkin mennyt hieman pieleen matkalla tekstistä lauluksi. Nyt oli siniverisestä tullut puoliverinen. Säveltäjämestari kysyi, voiko hevonen olla puoliverinen. Olin sitä mieltä että ei varmaankaan. 

Työpäivinä keitän kahvia mutteripannulla, joka on niin pieni että Enricin mielestä se on pelkkä vitsi. On sata asiaa, joista ajattelen päivän aikana häntä. Kahvista etenkin. Yläasteella opettelemalla opettelin juomaan kahvia ja alkoholia samoihin aikoihin. Viini ei maistunut muuten kuin ruuan kanssa, joten aina jos lähdimme juhlimaan, minulla oli mukanani apuleipä.

Alkoholista puheen ollen Temptation island alkoi vähän varkain, koska nyt tulee niin paljon ohjelmia yhtä aikaa. Ehdotin Enricille että voimme sitten katsoa niitä yhdessä ensi viikolla, kun hänen toivon mukaan pitäisi olla Suomessa. Ohjelmavalikoimasta häntä kiinnosti eniten Suomen master chef ja se, valmistetaanko siinä joka jaksossa kurkkua. 

Temptation islandista tuli nyt sellainen olo, etten olekaan varma, haluanko katsoa sitä. Olen katsonut sen kaikki kaudet mutta nyt jotenkin osallistujat ovat liian nuoria, liian kännissä, liian kiroilevia, liian ongelmaisen oloisia. Alkaa muistuttaa sellaista roskaa, jota moni on julistanut sen joka vuosi olevan. Ei enää iloista roskaa vaan traagista. 

Yritin miettiä, mikä oli sellainen hetki, jolloin olin ihan huoleton ja onnellinen. Ensimmäisenä ajattelin sitä hiihtolomaa, kun muutimme Hämeenlinnan keskustasta lähiöön. Äiti ja isä remontoivat uutta kotia ja tekivät muuttoa ja kävivät töissä ja olivat väsyneitä ja kireitä kuin viulunkielet. Ylimääräisiä kysymyksiä kannatti vältellä. Lopulta meidän vietiin katsomaan asuntoa. Se oli rivitalo, meillä oli piha, uimarannalle pääsi pyörällä, kaikki kaverit asuivat lähempänä, kouluun oli lyhyempi matka. Asiat muuttuivat paremmiksi vaikka eivät ne huonosti olleet olleetkaan. Sen kevään aikana valkeni vähän kerrallaan, miten hyvin oli käynyt. 

Nyt hämmästyttää jotenkin, miten meillä kaikilla viidellä oli sen sadan neliön sisällä oma aika yksityinen elämämme. Varsinkin minulla, koska minulla oli ainoana oma huone jossa vietti aikaa vain hamsterimme Jorma tai kanimme Lasse. Vanhemmat muistavat niistä vuosista hämmästyttävän vähän yksityiskohtia, nyt kun asiasta on puhuttu. Niin ruuhkaisia olivat vielä nekin vuodet. Joka tapauksessa silloin kävi paljon vieraita, sosiaaliset ympyrät olivat tosi isot ja kotona oli paljon juhlia.

Siksi katselen joka kerta ulos lähtiessä viinilaatikkoa ja suren vähän kaikkia menetettyjä juhlia ja sitä miten tämä tämmöistä nyt on ja kuinkahan kauan vielä menemme koronavirran ajopuina. 

Olen kerran kirjoittanut Orimattilan sanomiin kolumnin ajopuuteoriasta ja mietin vieläkin, miten minulla oli pokkaa ajatella olevani sopiva henkilö sanomaan jotain ajopuuteoriasta. En ikimaailmassa tekisi niin enää, vaikka ystäväni isä oli lukenut sen ja kehunut, että se oli hyvä juttu. Muistan että viimeinen lause kuului "antaa ajopuun kellua". Voisi olla uuden kolumnin paikka, koska nyt ajopuu saisi kyllä jo painua uppeluksiin.