Asuntomettällä
Asunnon hankkiminen on aina raastavaa hommaa. Oli kyseessä
sitten omistus- tai vuokra-asunto, aina asunnonhankkimisprosessi ahdistaa.
Jatkuva näytöissä ravaaminen ja hakemusten täyttäminen on puuduttavaa ja
aikaavievää puuhaa. Siihen päälle
pitäisi vielä muistaa ”Asuntonäyttö” –nimisen näytelmän vuorosanat ja
askelkuviot. Se vaatii harjoitusta.
Pari viikkoa sitten minulla oli kunnia mennä katsomaan sukulaiselle vuokra-asuntoa Kalliosta. En ole pitkään aikaan päässyt harjoittelemaan Asuntonäytön repliikkejä ja pelkäsin jäätyväni. Jäädyinkin ensimmäisen kerran jo talon ulkoportilla, kun odottelin yksin vesisateessa näytön alkua. Kohta paikalle tuli toinenkin katsoja. Yllättäen portista tuli ulos erehdyttävästi välittäjää muistuttava mieshenkilö. Hän singahti ohitseni Vuokraturvan laput kourassa autoon ja kaasutti tiehensä. Soitin Vuokraturvaan, josta selvisi, että näyttö oli mennyt. Infon neiti selitti minulle, että paikalla pitää olla ajoissa. En ollut tajunnut, että 5 minuttia ennen sovittua aikaa ei ole ajoissa. Harmistuin.
Onnea asunnon metsästykseen!
Näytelmässä jokainen käy vuorollaan kieli ruskeana
esittelemässä itseään ja kehumassa, kuinka mahtava vuokralainen olisi. Samalla
pitää olla äärimmäisen pirteä ja kiinnostunut jokaisesta asunnon ja talon
nurkasta. Eräässä asuntoesittelyssä asuntoa vailla ollut mieshenkilö ei ollut
ehkä harjoitellut näytelmää tarpeeksi, koska hänen ensimmäinen repliikki
vuokranantajalle oli: ”Mä oon kyllä aina maksanut vuokrani.” Jos olisin
vuokranantaja luulisi moisen hyveen olevan itesestäänselvyys. No, ei se ota,
jos ei annakaan. Sillä kerralla ei antanut, koska MINÄ sain sen kämpän.
Erityisen vaikeaksi asunnon hankkimisen tekee se, jos on muuttamassa
toiselle paikkakunnalle. Itse olen vuokrannut asunnon useamman kerran näkemättä
sitä ennakkoon. Tein vuokrauspäätöksen puhtaasti valokuvien ja pohjapiirrustusten
perusteella. Minulla kävi tuuri, sillä en kertaakaan pettynyt asuntoon. Jos ei
itse pääse näyttöön, voi aina palkata tai pakottaa ystäviä ja sukulaisia
katsomaan asuntoa. Tällöin pitäisi kuitenkin luottaa 100% varakatsojaan:
Osaako hän kiinnittää oikeisiin asioihin huomiota? Osaako hän mainostaa minua
oikealla tavalla eli onko näytelmän repliikit hallussa?
![]() |
| Jos kaikki käyttäisivät näytössä tällaisia, ei tarvitsisi tehdä siivousta. Saa käyttää! |
Pari viikkoa sitten minulla oli kunnia mennä katsomaan sukulaiselle vuokra-asuntoa Kalliosta. En ole pitkään aikaan päässyt harjoittelemaan Asuntonäytön repliikkejä ja pelkäsin jäätyväni. Jäädyinkin ensimmäisen kerran jo talon ulkoportilla, kun odottelin yksin vesisateessa näytön alkua. Kohta paikalle tuli toinenkin katsoja. Yllättäen portista tuli ulos erehdyttävästi välittäjää muistuttava mieshenkilö. Hän singahti ohitseni Vuokraturvan laput kourassa autoon ja kaasutti tiehensä. Soitin Vuokraturvaan, josta selvisi, että näyttö oli mennyt. Infon neiti selitti minulle, että paikalla pitää olla ajoissa. En ollut tajunnut, että 5 minuttia ennen sovittua aikaa ei ole ajoissa. Harmistuin.
Seuraavalla viikolla menin uudestaan katsomaan toista
asuntoa Kalliosta. Koska kyseessä oli jälleen Vuokraturvan välittämä asunto, olin
paikalla puoli tuntia ennen sovittua aikaa. Se kannatti: sukulainen sai
asunnon. Tarinan opetus on: Pidä kieli sopivan ruskeana, muista repliikit ja
ole ajoissa paikalla.


Kommentit
Lähetä kommentti