Maailman vahvin Kaija Koo
Viime kesänä ajoin autoa ja kuuntelin
radiota. Kuulin silloin ensimmäisen kerran Kaija Koon Supernaiset-kappaleen. "What's
the matter", kysyi etupenkillä istunut ulkomainen vieras nähtyään ilmeeni.
"It's just that this song is absolute shit."
Tavallisesti vältän sanomasta että joku
oli ihan paska. Sitä kuulee niin paljon. Se ja se elokuva, teatteriesitys,
lehtijuttu, biisi - ihan paska. Sillä hyvä. Ei muita kommentteja.
Sillä kertaa en keksinyt muuta.
Kaija Koon Tuulten viemää oli ensimmäisiä
kasettejamme. Muita olivat Taikapeili ja Neon 2. Näitä kahta en enää kuuntele.
Mutta Tuulten viemää soitan aina silloin tällöin. Panen sen soimaan ja
kuuntelen koko levyn. En edes yksin nostalgiasyistä vaan siksi että minusta se
on hyvä. Olen ollut monta kertaa Kaijan keikalla. Kerran lähtenyt juoksemaan
niin innoissani artistin perään hakemaan nimmaria, että jätin laukkuni, rahani
ja korttini lattialle ja sinne ne jäivät.
Minä siis pidän Kaija Koosta. Mutta tämä
Supernaiset kiteytti koko uuden, 2000-luvun Kaija Koon. Vahvan Kaija Koon.
Kaija Koo on jo niin vahva, ettei mikään voi olla. Kaija Koo on luultavasti vahvempi
kuin Hulk ja Maailman vahvin nalle yhteensä. Kaija Koo on selviytynyt pahoista
paikoista ja löytänyt itsensä. Kaija Koo kun kiipeää leggingseissään lavalle,
niin jokainen yleisössä oleva nainen voimautuu.
Supernaiset on yhdentekevä, laskelmoiva
ja teeskentelevä ralli.
Sen on sanoittanut Iisa Pykäri. Välillä
mietin, onko se vitsi. Mutta varmaankin hän on tehnyt sanoituksen tiukasti kohderyhmää
ajatellen. Kappaleen tästä ilmiöstä. Ja hän on onnistunut. Sillä tätä
kappaletta rakastetaan. Se on hitti.
En väheksy sitä, että joku lähtee
vaikkapa väkivaltaisesta parisuhteesta Kaija Koon laulun rohkaisemana. Siksi jo
kannatti levyttää. Ja Kaija itse esittää sitä vilpittömästi. Kaija Koossa
parasta on, ettei Kaija Koo teeskentele.
Mutta supernaisia jakavat facebook-feedeissään bilekuvien kanssa minun ikäiseni, kolmekymppiset naiset. Mihin me tarvitsemme tätä vahvuuden sanomaa ja lupaa irrotella? Missä ikeen alla me olemme eläneet? Emmekö jo uskoisi ilman vakuuttelua saavamme olla mitä meitä huvittaa? Mikähän olisi vastaava laulu miehille? Tämä on kolmekymppisen väsähtäneisyyden tunnuslaulu. Korkkarit kattoon! Absolute shit.
Mutta supernaisia jakavat facebook-feedeissään bilekuvien kanssa minun ikäiseni, kolmekymppiset naiset. Mihin me tarvitsemme tätä vahvuuden sanomaa ja lupaa irrotella? Missä ikeen alla me olemme eläneet? Emmekö jo uskoisi ilman vakuuttelua saavamme olla mitä meitä huvittaa? Mikähän olisi vastaava laulu miehille? Tämä on kolmekymppisen väsähtäneisyyden tunnuslaulu. Korkkarit kattoon! Absolute shit.
![]() |
Kaijan keikalla noin vuonna 2006. Korkkarit kattoon. |
Kommentit
Lähetä kommentti