Täältä poskisuudelmien maasta

Terveiset täältä viiniviljelmien ja poskisuudelmien maasta. Täältä, missä pojat nimetään isiensä mukaan, koska niin oli heidätkin nimetty. Täältä, missä voin olemassaoloa tuskin edes muistetaan, vaan leivälläkin syödään oliiviöljyä heti kun Ranskan raja on ylitetty. Täältä, missä kolmen ruokalajin lounas kahvin ja viinipullon kanssa maksaa 13, 50. Täältä, missä syrjäkylän unohdettu kirkko on vanhempi kuin yksikään pytinki Suomessa. Täältä, missä perunalastut ovat validi lisuke ruokapöydässä. 

Täällä olen viettänyt lomaani tarkkaillen, kun vessan katossa asuva hämähäkki syö yöperhosia ja ainoana lapsena uv-asuun ja hattuun puettu poikani juoksee kunnan uima-altaaseen samalla kun huudan että älä juokse. Olen pukeutunut kuin suomalainen mökkiläinen helteellä, kun muut lomailijat talossamme pitävät kauluspaitoja ja silitettyjä hameita ja saapuvat illalliselle hyvältä tuoksuen. 

Hyttyset täällä ovat pieniä ja äänettömiä. Niitä ei oikeastaan edes huomaa ennen kuin aamulla, kun jalat ovat täynnä paukamia jotka kutiavat kamalasti. Pienet muurahaiset ovat vallanneet keittiön. Jos niitä joutuu huuhtelemaan tiskien mukana viemäriin, ne pyörivät vedessä kuin Egyptin sotilaat punaisessa meressä. 

Täällä kaksivuotias valvoo yhteentoista, syö iltaruuaksi gazpachoa ja perunamunakasta ja kuiskaa että siili on mennyt nukkumaan. 

Joinakin iltoina käyn pienellä kävelyllä peltojen välissä ja ohitan taloja, joiden asukkaat olen oppinut tuntemaan. Ensimmäisen talon etupihalla on entinen karjasuoja. Talossa asuvat las Nurias, äiti ja tytär joilla on sama nimi. He ovat lyhyitä ja leveitä ja puhuvat kovaa ja iloisesti ja varsin nopeasti. Varmaan talossa asuu miehiäkin mutta heitä ei koskaan näy. 

Seuraavassa talossa asuu mies, jonka jalan päälle työnsin vahingossa ostoskärryt ja hän tuli erittäin vihaiseksi. Kolmannessa talossa, jonka pihalle automme kerran sammui, asuu teinipoika Arnau. Hän käy meillä hengaamassa Arvin serkkujen kanssa. He ovat yhdessä koko kesän. Kun kesä loppuu, toiset lähtevät Barcelonaan tai Wieniin tai kuka mihinkin, mutta Arnau jää kotitaloonsa ajamaan traktoria ja ravistamaan oliiveja puista ja odottamaan seuraavaa kesää. 

Neljännessä talossa kaikki on vähän rempallaan. Pihalla liehuu Katalonian ja EU:n lippu. Asukkaat moikkaavat murahtaen. He ovat hieman hulluja, näin olen kuullut.

Lähin naapurimme on perhe, jossa on myös pieni poika, Joan eli Joanet eli pikku-Joan. Terveiset täältä diminutiivien maasta. Joanetilla on minikokoinen traktori, jonka kyydissä Arvi haluaa epätoivoisesti istua. Välillä hän painaa vahingossa kaasua ja huutaa kauhistuneena mutta tekee sen hetken päästä uudelleen ja huutaa taas. Joanet seuraa vierestä. 

Kaikki on kuten viime kesänäkin, paitsi että lähiravintolassamme on uudet omistajat ja marketin myyjällä on uudet hampaat, ja naapurin vanhin koira on kuollut. Kohtaamme ravintolassa entiset naapurit, jotka hämmästelevät, että lapsellemme on tullut kiharat hiukset, ja hyvänen aika, hänhän puhuu. 

Öisin nukun kuin tukki. En ole pitkään aikaan tiennyt, mikä viikonpäivä on. Olen lukenut ohuet ja hauskat lomakirjat, paksua ja vakavaa en ole edes vilkaissut. Perjantaina lennämme kotiin.