Lukemisesta

Listasin ja laskin muutama päivä sitten, kuinka monta kirjaa olen lukenut. Sain tulokseksi noin viisikymmentä. Hämmästyin. Niin vähän. Pidän nimittäin lukemisesta. Lähetin laskelmani Kaisalle, jonka reaktio "Ei voi pitää paikkaansa?" oli vielä epäuskoisempi kuin omani. Paluuviestissä kysyin, montako kirjaa hän on lukenut. "Mulla on 800 kirjaa hyllyssä. Ehkä tuhat."

Kaisalla oli paljon kirjoja jo lapsena. Viisikot, SOS:t, Seikkalu-sarja, Helena-sarja, Neiti Etsivät, Mystery Clubit, Salaisuus -sarjat, Tarzanit ja Ponitallit. Muistan tarkkaan, missä kohtaa kirjahyllyä mikäkin kirjasarja oli. Ei siksi, että olisin niitä lukenut, vaan siksi, että Kaisan huone oli unelmapaikka leikkiä kirjastoa. Samassa huoneessa oli myös VHS-laite, joka muistutti kirjaston viivakoodinlukulaitetta. 

Yhden kerran lapsena reipastuin ja päätin lukea Neiti Etsivän. Valitsin vaaleanpunakantisen, jonka nimi oli Viulustin painajainen. Luin sitä ikuisuuden ja laskin koko ajan, paljonko sivuja on jäljellä. Se oli yhtä painajaista tosiaan. Seuraavan kerran tartuin kirjoihin vasta lukiossa, kun äidinkielen kirjoitukset alkoivat lähestyä. Olin jäätelökioskilla kesätöissä ja päivät olivat hiljaisia. Ehdin lukea monta kirjaa kesän aikana. Kerran asiakas kurottautui kioskin luukusta maksamaan ja näki pakastimen päällä Kingin Uinu uinu lemmikkini. "Miten sä pystyt lukemaan tota täällä?", hän äimisteli, sillä kioski oli kirkonkylällä, hautausmaan vieressä. 

Viimeksi luin Orwellia

Monet lukevat automatkoilla, mutta minä en pysty. Alkaa heti oksettaa. Junassa luen kyllä mielelläni. Eräs viehättävä nainen Pariisissa opetti, kuinka voi kävellä ja lukea samaan aikaan. Sivusilmällä näkee vastaantulevat ihmiset, vain maassa olevia epätasaisuuksia täytyy vilkuilla. Kesäaikana saatan lukea työmatkalla tai keskustassa kävellessäni. Talvella en lue. Katson telkkaria.