Joogi

Taisin ajatella tätä leidiä,
kun aloitin joogan.

Eilen menin Ladylinelle joogaan, mutta sitä olikin aikaistettu. Minä ja kourallinen muita leidejä siellä tuohtuneena päivittelimme että miten näin voi olla. Teki mieli mennä vähän häiritsemään jo alkanutta tuntia. Koputtelemaan oveen tai räpsyttämään valoja. Menin kotiin.

Olen käynyt astangajoogatunneilla syksystä 2007 lähtien. En ole pitänyt sitä oikeana harrastuksena, koska kesäisin en joogaa ja yhtenä vuonna en talvellakaan. Nyt tuli kuitenkin mieleen, että aika monta aurinkotervehdystä olen veivannut kuluneen seitsemän vuoden aikana.

Minulla on ollut viisi joogaopettajaa ja yksi joka opetti joogaa muttei ollut joogaopettaja. Ylivoimainen ykkönen oli Risto. Muistaakseni Risto saapui opettamaan yliopiston kurssia suoraan Los Angelesin lämmöstä ja sanoi, ettei haittaa mitään, jos pää ei nyt ensimmäisellä kerralla osu lattiaan. Risto hommasi tunneille jonkinlaisen esijoogaajan, jotta hän saattoi itse kierrellä ja korjata asentoja. Kaiken, minkä joogasta opin, olen oppinut Ristolta. Sinä vuonna minunkin pääni osui lattiaan, ensimmäisen ja viimeisen kerran. Kun Risto käski rentouttaa sydämen seudun, pelkäsin, että se lakkaa kokonaan lyömästä.

En oikeastaan osaa joogata. Kun sarjaa mennään tarpeeksi pitkälle, en pysy enää perässä vaan teen mitä sattuu. En pääse kunnolla puolilootukseen enkä saa lantiota auki. Lihaslukot unohdan ensimmäisen viiden minuutin jälkeen. Miksi sitten käyn joogatunneilla? Miksi alkujaan edes menin sinne? Varmaan siksi, että joskus tulisi venyteltyä ohjatusti.

Lisäksi olen jäänyt kai pikkuisen koukkuun joogasalin tasaiseen hengityspuhinaan. Sekin on mukavaa, kun kunnon joogaajat hyppäävät punnerrusasentoon ja matosta kuuluu pam! Edellisellä salilla oli hauska katsella, kun talvi-ilma tuli huurupatsaina sisään, kun ikkunat välillä avattiin. Ja mikä vasta hauskaa oli, oli sanskriitinkielisen alkumantran laulelu ohjaajan perässä. Aloitus oli vielä helppo toistaa perässä, mutta lopun pidemmät pätkät mutisi jokainen miten sattuu tai kehtasi. ”Sumnaarakaravindee…aabaahuubruushaakaaram…” Joka kerta yhtä vaikea pitää pokkaa. 

Tästä epäammattimaisuudesta huolimatta minulla on tietyissä piireissä hyvä joogamaine. Todisteena kuva.