Kiireestä stressaantunut

Joulun alla koristelimme tyttöystäväni kanssa kuusen. Teimme koristeet itse. Tulostimme ystäviemme kuvia, kiinnitimme kuviin narut ja ripustimme ne kuusen oksille. Meistä koristeet olivat hauskoja ja kuvasimme ensimmäistä yhteistä kuustamme ahkerasti. Lähetin molemmille siskoilleni kuvat kuusesta. Toinen heistä vastasi: "Kiireestä stressaantuneeksi ihmiseksi sulla johonkin aivan ihmeellisyyksiin aikaa." Mietin, että miksi ei uponnut siskoihin tämä vitsi. Sitten muistin, että pitkin syksyä olen sanonut päivittäväni blogia kun työkiireiltä ehdin.

Työkiireeni ovat kestäneet puoli vuotta. Olen aloittanut uudessa työpaikassa koulussa, enkä meinaa millään selvitä työpaikalta kotiin ennen kuin seuraava työpäivä alkaa. Olen aina viimeisenä koululla. Kun lähden, sammutan yleisistä vessoista valot ja pidän huolen, että ovet jäävät lukkoon. Kahvikuppini on ollut monta kuukautta pesemättä, sillä kone on aina jo pyöritetty kun työpäiväni päättyy. Minusta liikkuu koululla huhuja, joiden mukaan nukun opettajan pöydän alla makuupussissa. Kerran työkaverini lähetti minulle tekstiviestin, jossa onnitteli aikaisen koulusta poistumiseni johdosta. Vastasin lähteneeni hakemaan lisää eväitä iltaa varten.

Tykkään työstäni ja siksi olen jaksanut kovaa työtahtia. Ennen joulua aloin kuitenkin sekoilla. Samalla viikolla tulin kouluun eriparikengissä, löysin piponi opettajahuoneen jääkaapista, hukkasin sateenvarjon ja unohdin lompakkoni bussiin. "Opelle kävi vähän hassusti", sanoivat oppilaat myötätuntoisesti. 

Sinä aamuna katsoin alaspäin vasta työpaikalla

 Tänään päätin koulupäivän rikkinäiseen puhelimeen. Kuiskasin ensimmäiselle oppilaalle lauseen: "Eilen oli loppiainen." Lause siirtyi eteenpäin täydessä hiljaisuudessa. "Helmi koppiainen!", huudahti jonon viimeinen totisena. Päästin koppiaiset kotiin ja itsekin poistuin jo ennen kolmea. Bussipysäkillä tajusin, etten ole kuukausiin lähtenyt töistä valoisaan aikaan.