Pratar ni svenska?

Olen töissä sellaisessa paikassa, jossa asiakkaista moni on suomenruotsalaisia. Käytän ruotsia työkielenä lähestulkoon päivittäin. Selviydyn asiakaspalvelutilanteista hyvin käytännössä aina. Silti minulla on äärimmäisen vaivaantunut olo joka kerta, kun asiakas tervehtii minua ruotsiksi. Miksi?

Koulussa ruotsi alkoi kiinnostaa minua vasta lukiossa. Kuroin nopeasti kiinni sen, mitä yläasteella en ollut oppinut. Muistaakseni kirjoitin keskipitkästä ruotsista E:n. Minulla ei ole lukion jälkeen ollut minkäänlaisia antipatioita ruotsin kieltä kohtaan. Päinvastoin, kuuntelen ruotsinkielistä musiikkia ja pidän kielestä muutenkin. Ruotsin sanavarastoni ei kuitenkaan ole riittävä siihen, että voisin jouhevasti keskustella aiheesta kuin aiheesta. Se tekee asiakaspalvelutilanteista epämukavia.

Ongelman ydin lienee siinä, että lähes poikkeuksetta asiakkaat osaavat yhtä hyvin suomea kuin ruotsia. Jos he ovat pariskunta, he saattavat puhua keskenään suomea ja minulle ruotsia. Se luo tilanteeseen painetta ja tunnen itseni usein todella tyhmäksi. En pääse yli ajatuksesta, että tämä on turhanpäiväistä kesäteatteria, jossa koko ajan odotetaan, josko toinen unohtaa vuorosanat. 

Kahdesti minua on puhelimessa pyydetty yhdistämään virkailijalle, ”joka oikeasti osaa ruotsia”. Sujuneista asiakaspalvelutilanteista huolimatta, mieleeni ovat syöpyneet huonot palautteet. Ne molemmat kaksi. Pelkään aina, että ruotsinkielinen asiakas hermostuu kielitaidottomuuteeni ja menettää malttinsa. 

Useita kertoja olen kuitenkin saanut hyvää palautetta ruotsinkielisestä asiakaspalvelustani. Koen myös onnistumisen tunteita, kun olen saanut asiakaspalvelutilanteen ruotsin kielellä onnistuneesti maaliin.  Se tunne minun tulisi muistaa, kun epäröin asiakaspalvelutilanteessa. Kielitaidosta on harvoin haittaa elämässä. Parempi pitää siitä kiinni.