Tänään
Tämä ei ole fysioterapeutin määräämä liike vaan yritys ehtiä itselaukaisijalla otettuun kuvaan. |
Tänään on keskiviikko ja olen vapaalla. Olin vapaalla myös eilen. Silloin siivosin, kävin lenkillä, katsoin Bacheloria ja dvd:ltä Adelen elämän.
Tämä toinen arkivapaapäivä on parempi, koska kaikki pakolliset asiat on jo hoidettu. Olen syönyt aamiaiseksi puolikkaan Saarioisten pizzan ja jäätelöä ja tiputtanut siitä sohvaan vain vähän. Ja nauranut sitä, että roiskeläpän pakkauksessa todellakin lukee ”klassikko”. Olen kuunnellut pitkästä aikaa Patti Smithiä vinyyliltä aika lujaa ja miettinyt, mistä lievä vouvaus johtuu. Sitäkin olen ajatellut, juontuuko läsnä oleva lapsuuden viikonlopun tunnelma nimenomaan tästä levystä vai yleisemmin siitä, että neljän kappaleen jälkeen on vaihdettava puolta.
Olen tehnyt fysioterapeutin antamat jumppaliikkeet jalkaterälle ja elättänyt toiveita, että vielä pääsen juoksemaan pitkiä lenkkejä. Tai edes lyhyitä. Olen keskustellut facebookin chatissä siitä, ettei miehillä tosiaankaan ole kuukautisia eikä vaihdevuosia eivätkä he saa seksistä virtsatieinfektioita.
Olen lukenut hesarin ja etlarin ja miettinyt, milloin minusta tuli ihminen joka lukee sanomalehtiä, koska aiemmin en jaksanut lukea niitä ollenkaan. Lopun aikaa olen katsellut Karjalankadun puiden pitkiä varjoja, jotka kuvioivat tien, autot, rakennukset ja ihmiset. Onneksi tämän kadun varrelle on istutettu lehtipuita.
Kohta lähden alavarastoon etsimään hassutteluvaatelaatikostani siskoni vanhaa suurta, pilkullista vaahtomuovista tehtyä rusettia.
Kommentit
Lähetä kommentti