Ikuisesti 12
Aino palautti lainassa olleen mekon, jota olen käyttänyt kuudennen luokan kevätjuhlassa. Mekko on psykedeelistä 60-luvun hippityyliä, jollaista silloin ihannoin. Pistin mekon päälleni. Se oli lähes sopiva. Kuudennella olin yhtä pitkä kuin nykyisin, painoakin oli suunnilleen saman verran.
Vuosi, jolloin olin 12, oli hyvä vuosi.
Melkein kaikki asiat, joita pidän millään tapaa merkittävinä, olivat elämässäni jo silloin. Odotin, että myöhemmin tulee uusia tärkeämpiä juttuja, ja unohdan ehkä nämä vanhat. Niin ei käynyt. Beatlesit, Tintit, Disney, Tove Jansson, Hitchcock, jalkapallo ja Suomen historia pyörittävät elämääni edelleen. Peter von Baghin Suomalaisen elokuvan kultainen kirja oli kallein kirjani. Se maksoi 250 markkaa ja säästin sitä varten pitkään. Vieläkin kun katselen sitä, se tuntuu jotenkin uudelta ja hienolta. Lempielokuvani oli Komisario Palmun erehdys, se on yhä sama. Paras kappale oli Patti Smithin Because the Night. On vieläkin.
12-vuotiaana sain paljon uusia kavereita ja ystävyyssuhteet heihin olivat toisenlaisia kuin aiemmat. Ensimmäistä kertaa puhuin omasta elämästäni ja kokemuksistani toisten ikäisteni kanssa. Harvoista asioista olen nauttinut niin paljon kuin niistä keskusteluista, joissa oli pelkkiä puhumattomia aiheita. Se vuosi oli täynnä iloista odotusta siitä, että kaikki oli vielä edessä ja maailma auennut kerralla joka suuntaan.
Sinä vuonna näin unen, jossa olin tullut kouluni pihaan, joka oli täynnä lapsia. Keskellä ihmismassaa oli pieni arkku, ja sain kuulla, että siellä vietettiin Peter Panin hautajaisia. Unessa kaikki polkaisivat maata yhtä aikaa, ja maa arkun alla petti, se olikin jäätä ja arkku vajosi mustaan veteen. Kerroin unesta tuolloin isälleni, joka sanoi, ettei noin selvää symboliikkaa olekaan: lapsuus se sinne haudattiin koulun pihalle.
Ja niin todella kävi. Tavallaan tuntuu, että elän sitä vuotta vieläkin enkä ole muuttunut lainkaan. Joskus ajattelen olevani 12-vuotias, joka juo alkoholia ja harrastaa seksiä. Vuosi 1996 on minun ajanlaskuni alku ja loppu. Se, että olen nyt elänyt sen vuoden jälkeen 20 vuotta, on täysin käsittämätöntä.
Melkein kaikki asiat, joita pidän millään tapaa merkittävinä, olivat elämässäni jo silloin. Odotin, että myöhemmin tulee uusia tärkeämpiä juttuja, ja unohdan ehkä nämä vanhat. Niin ei käynyt. Beatlesit, Tintit, Disney, Tove Jansson, Hitchcock, jalkapallo ja Suomen historia pyörittävät elämääni edelleen. Peter von Baghin Suomalaisen elokuvan kultainen kirja oli kallein kirjani. Se maksoi 250 markkaa ja säästin sitä varten pitkään. Vieläkin kun katselen sitä, se tuntuu jotenkin uudelta ja hienolta. Lempielokuvani oli Komisario Palmun erehdys, se on yhä sama. Paras kappale oli Patti Smithin Because the Night. On vieläkin.
12-vuotiaana sain paljon uusia kavereita ja ystävyyssuhteet heihin olivat toisenlaisia kuin aiemmat. Ensimmäistä kertaa puhuin omasta elämästäni ja kokemuksistani toisten ikäisteni kanssa. Harvoista asioista olen nauttinut niin paljon kuin niistä keskusteluista, joissa oli pelkkiä puhumattomia aiheita. Se vuosi oli täynnä iloista odotusta siitä, että kaikki oli vielä edessä ja maailma auennut kerralla joka suuntaan.
Sinä vuonna näin unen, jossa olin tullut kouluni pihaan, joka oli täynnä lapsia. Keskellä ihmismassaa oli pieni arkku, ja sain kuulla, että siellä vietettiin Peter Panin hautajaisia. Unessa kaikki polkaisivat maata yhtä aikaa, ja maa arkun alla petti, se olikin jäätä ja arkku vajosi mustaan veteen. Kerroin unesta tuolloin isälleni, joka sanoi, ettei noin selvää symboliikkaa olekaan: lapsuus se sinne haudattiin koulun pihalle.
Ja niin todella kävi. Tavallaan tuntuu, että elän sitä vuotta vieläkin enkä ole muuttunut lainkaan. Joskus ajattelen olevani 12-vuotias, joka juo alkoholia ja harrastaa seksiä. Vuosi 1996 on minun ajanlaskuni alku ja loppu. Se, että olen nyt elänyt sen vuoden jälkeen 20 vuotta, on täysin käsittämätöntä.
Kommentit
Lähetä kommentti