Elokuun ensimmäinen

Kello on vasta yksitoista kun herätään ja noustaan ja lähdetään ajamaan mökiltä Heinolaan. Olen lainannut Ukon auton, siinä on kasettisoitin ja otin kotoa yhden kasetin sitä varten. Kasetti on ensimmäiseni, siihen on nauhoitettu listahittejä vuodelta 1994. Dr. Albanin Look who's talking. Mariah Careyn I can't live, U2:n One, Jos sulla on toinen. Pienessä nauhalle joutuneessa puheenpätkässä juontaja kertoo, että se on esimakua toukokuussa julkaistavalta albumilta ja toista viikkoa Suomen singlelistan ykkösenä. "The other singer died this week", kerron niin kuin kerron vaikka mitä muitakin asioita vain kertoillakseni jotakin.

Pyydän että Enric seuraisi reittiä puhelimesta. En kuitenkaan koskaan käänny siitä, mistä hän ehdottaa. "No, this is absolutely wrong", E yrittää. "Yes, but it's ok", ilmoitan ja jatkan ajamista kunnes huomaan takaikkunalla hirvittävän ison hyönteisen. "I am controlling it", E ilmoittaa ja jätän kysymättä, miten hän aikoo sitä kontrolloida, jos se sattuu lentämään eteen ja esimerkiksi istumaan rattiin. Puolen kilometrin jälkeen pystyn pysäyttämään auton, avaan oven, juoksen ulos ja eläin lentää ulos. Matka jatkuu ikkunat kiinni.

Heinolassa on hellepäivänä kuin etelässä. Nurmikko on palanut ruskeaksi ja lehdet alkaneet pudota.  Lintutarhalla on kolmen eläkeläismummon seurue ja kaksi isovanhempaa lapsenlapsien kanssa. Olemme kaikki kokoontuneet huuhkajan häkin luo. Se avaa kerran punaiset silmänsä ja kiertää sitten päätään toiseen suuntaan ja sitten takaisin ja jatkaa nukkumista.

Käymme katsomassa myös täytettyjä eläimiä ja linnunmunia talossa, joka on kuuma kuin pätsi. Talossa on myös kaksi tyttöä, joista toinen ei oikein tiedä, mitä eläimet ovat. Veistoksia vai leluja vai ehkä sittenkin eläviä. Hän silittelee ja halailee niitä, toinen tyttö seisoo vakavana vieressä ja ilmoittaa jokaisen eläimen kohdalla, että se on kuollut.

Menemme katsomaan Heinolan maisemia rautatiesillalle. Vanhan radan vieressä voi kävellä, siellä on pitkä kaide, jonka loppua ei näy. Kun astun polulta sillalle, se onkin liian korkealla. En pysty katsomaan alas veteen tai rakenteiseen enkä ylös, ainoastaan suoraan eteenpäin. Vastaan tulee perhe koiran kanssa. Myös spanielia huimaa niin, että se menee matalaksi ja suostuu kävelemään vain muutaman metrin kerrallaan.

Ajamme takaisin mökille ja mietin ajaessa että illalla tulisi Bond. Sitä voisi katsoa huvikseen mutta on liian kuuma olla sisällä ja katsoa mitään. Mietin että lauantaina on häät enkä pysty päättämään mitä laitan päälle. Olisi kolme mekkoa, mutta kaikki ovat vääränlaisia. Yksi on musta, yksi kimaltava ja yksi punainen. Häihin ei voi mennä mustassa eikä voi mennä kimaltavassa. Punainen on vähän liian iso ja joidenkin mielestä punainenkaan ei sovi häihin. En pysty päättämään. En tajua miten tästä taas tuli näin tärkeä asia.

Kesäinen takatukka ja akne ja iloinen lomailme.

Kuvasta puuttuu 100 ampiaista.

Päivällä oli myös äkillinen raju sadekuuro.

Mökillä teen ruokaa ja luen Punaista erokirjaa, yritän muistaa, mitä ajattelin siitä silloin kun se ilmestyi ja voitti Finlandian ja halusin ja sain sen joululahjaksi. Oli joulu 2003, ensimmäinen, kun en enää asunut kotona.

Sattumalta huomaan, että Instagramissa joku kertoo, ettei voi enää koskaan lukea Punaista erokirjaa, vaikka on lukenut sen joka vuosi. Ei enää, koska Pirkko Saisio on arvostellut me too -liikettä kuorossa huutamiseksi. Kuulostaa kovalta pettymykseltä Saisioon, jos on rakastanut kirjaa noin paljon. Vähän samaan henkeen Iltalehden kommenttipalstalla joku ilmoittaa, että nyt jäi Korkeasaari käymättä, koska Korkeasaaren johtajan mielestä oli rohkeaa, että vihreiden lainsäädäntösihteeri nousi seisomaan lentokoneessa. Naurattaa ajatus tästä ihmisestä, jolta nyt jää Korkeasaaren käymättä.

Illalla soudamme ja saunomme. Enric ei osaa soutaa yhtään, mutta nyt se ei haittaa. Soudamme keskelle järveä ja siellä harjoitellaan. Vene liikkuu juuri ja juuri oikeaan suuntaan. En oikein osaa neuvoa. En tajua, miten edes itse osaan soutaa. En osaa mitään muitakaan kansalaistaitoja kuten käyttää kompassia tai tehdä tulta. Enkä paljon muutakaan. Mutta venettä osaan ohjata paremmin kuin tämä viisikymppinen katalonialainen joka pyörii ympyrää tyynellä järvellä ja toistelee itsekseen kieli keskellä suuta, how can I be so bad at this.

Vähän myöhemmin tulee pimeää ja sytytämme terassille valon. Odotamme lepakoita, mutta niitä ei näy. Juomme pullon viiniä ja ouzoa jäillä, puhumme Spielbergistä ja aidsista ja vuodesta 1994. On elokuun ensimmäinen ja yhteistä lomaa on vielä jäljellä yli kaksi viikkoa.