Spice up your life

Leikekirjat, jonne mikään uutinen ei ollut liian vähäpätöinen talletettavaksi.

Liisa kertoi, että aamu-tv:ssä oli haastateltu 90-luvun girl powerista ja Spice Girlsistä väitöskirjan tehnyttä tutkijaa. Kuulemma Mika Saukkonen oli repeillyt ja toinen juontaja hihitellyt koko aiheelle. En tajua, miksi aamutelevision haastattelujen täytyy olla usein niin ääliömäisiä. Vaikkei aamulla ehkä tarvitse tehdä mitään sairaan syväluotaavaa, voisi niissä silti joku järki olla. Minun ei onneksi tarvitse tästä kärsiä, koska en ole ikinä hereillä aamutelevision aikaan. En koskaan. Ärsytti heti kumminkin pelkkä ajatus.

Myös meidän lehdessämme kerättiin juuri kokemuksia 90-luvun tyttöbändeistä. Koska en ajatellut sinne kirjoittaa, kirjoitan nyt tähän.

Kuudennella käytin eri Spaissari-paitaa kuin nyt ja ajelin Mummilla mopolla.

Spice Girls löi läpi silloin, kun olin kuudennella ja olimme muuttaneet keskustasta lähiöön. Koulun jälkeen katsottiin ensin Jyrki ja sitten Music Televisionia siihen asti, että vanhemmat tulivat töistä. Lämmitettiin ehkä jotain ruokaa mikrossa ja tehtiin puolittaisesti läksyjä. Välillä tekisin mitä vain, että saisin vielä takaisin yhden sellaisen iltapäivän.

Kun Spice Girls tuli, koin olevani jo liian vanha fanittamaan sitä tosissani. Olin 13-vuotias ja kuunnellut jo oikeita itse musiikkinsa tehneitä yhtyeitä ja lukenut aikuisten kirjoja ja menossa johonkin ihan eri suuntaan, kuin se mitä Spice Girls edusti. Kuitenkin minulle kävi sama mikä tuhansille muillekin 90-luvun tytöille. En kertakaikkiaan voinut vastustaa sitä.

Wannabe oli minusta hyvä, Say you'll be theren aikaan aloin erottaa bändin jäsenet toisistaan, 2 become 1:a odotettiin video valmiina nauhurissa ja Who do you think you aren aikaan oli jo täysi hulluus päällä. Spice Girls oli vastustamaton, koska se oli niin hyvä tuote. Viisi eri roolia, viisi ihanan näköistä naista ja tyyliä.  Minusta ihanin oli Geri ja halusin olla kuin Geri, värjäsin samanlaiset hiuksetkin. Vaikka se tuntui nololta, halusin ne silti.

Seiskalla luokallamme muodostui jakolinja niihin, jotka pitivät Backstreet Boysistä ja niihin jotka pitivät Spice Girlsistä (minä). Minusta bäkkärit oli kamalaa nynnyilyä ja lipevää ällöilyä. Tätä vertailua käytiin kuitenkin aivan hyvässä hengessä. BSB-kannattajat ottivat kaiken ilon irti kohu-uutisesta, jonka mukaan Emma oli oikeasti 32-vuotias eikä 21, kuten oli kerrottu. Ilon irti sai myös myös isäni, joka oli suurentanut pankin kopiokoneella Ilta-Sanomien kahden palstan uutisen aiheesta A3-kokoiseksi ja tuonut sen kirjoituspöydälleni. 

Spice Girls -aika meni jälkeen päin ajateltuna tosi nopeasti ohi. Toista levyä odotellessa huuma oli vielä huipussaan, mutta jo sen aikana pahin piikki laantui ainakin omalla kohdallani. Kun Spice Girls hajosi Helsingin-keikan jälkeen keväällä 1997, en ollut kovinkaan surullinen, vaan ihmettelin päiväkirjani mukaan enemmän sitä, onko hajoaminen Suomen pääuutislähetyksen arvoinen uutinen.

Melanieita suojellaan blogijulkisuudelta. 

Jälkeenpäin olen miettinyt, että Spice Girlsin onni oli, että sen jäsenet olivat keskiluokkaisia brittejä. He olivat melko tavallisia ja siksi ihan hyviä idoleita. Meidän spaissarit. Yksi lauloi hyvin, kaksi ok:sti ja kaksi kehnosti. Spice Girlsit olivat pitkään sen oloisia, että eivät itsekään uskoneet suosiotaan todeksi. Lausunnot olivat vähän sitä ja tätä ja välillä he saattoivat esimerkiksi nipistää prinssi Charlesia takapuolesta. Heistä sai myös sen kuvan, että he viihtyivät pubissa ja heillä oli muutenkin yleensä hauskaa. Amerikan Mickey Mouse -tehtaasta tuli ihan toisenlaisia sliipattuja idoleita pari vuotta myöhemmin.

Myös Spice Girlsin suhde seksiin ja seksikkyyteen oli mielestäni tosi normaali. Heillä oli jopa hitti turvaseksistä (käyttääkö tätä sanaa enää kukaan?), vaikkei sitä varmaan kukaan ala-asteikäinen suomalaisfani tajunnutkaan. 

Oli myös Spice Girlsin eduksi, että bändi hajosi niin nopeasti. Se loppui ennen kuin kukaan bändistä sairastui syömishäiriöön, mieltyi esteettiseen kirurgiaan tai aloitti suhdetta Eddie Murphyn kanssa. Aikaan ennen kuvanmuokkausta tai sitä että joku heistä ajatteli olevansa vakavasti otettava muoti-ikoni. Ennen kuin he ehkä itsekään tajusivat, miten iso juttu he olivat. Spice Girlsistä yhtyeenä jäivät pinnalle vain positiiviset asiat.

Niin kuin sadoilla muillakin, meilläkin on kotona tuntikaupalla videota, jossa esitämme bändiä. Ne ovat pääosin aivan hirveän noloa katsottavaa edelleen. Jokainen meistä ihan oikeasti ajattelee olevansa Spice Girlsissä. Kokonaisuudessaan minusta Spice Girlsin tärkeimpiä ansioita oli se, että se tarjosi nimenomaan tytöille tilaisuuden leikkiä, samaistua ja toimia, ei pelkkää passiivista ihailua.

Se kaikki tekeminen ja ilo kulminoitui ainoalla näkemälläni Spice Girlsin keikalla Hartwall Areenassa. Koko setti oli jotenkin kotikutoinen ja laulu ja tanssi olivat vähän sinne päin sekä lavalla että yleisössä, mutta kaikki olivat helvetin innoissaan.

Geri ja Mel C Lahessa