Viiniä koiria kissoja euroviisuja

Katalonialainen mies hakkaa mantelia rikki kävelyllä ennen ukkoskuuroa. 

Enricin perheellä on talo 60 kilometriä Barcelonasta etelään. Odotan sinne pääsyä kaikkein eniten näillä matkoilla. Talo on viinialueella ihan maalla, missä on öisin niin pimeää, ettei tietä näy jos lähtee kävelylle. Vietän siellä mielelläni aikaa siksikin, että kaikki on tällaiselle perussuomalaiselle niin eksoottista. On oliivipuut, mantelipuut, sypressit, viiniviljelmät, teiden varsilla kasvavat unikot ja isot kovakuoriaiset. Talokin on iso, siellä on varmaan kymmenen huonetta ja reilu piha. Naapurissa asuu Enricin sisko, hänen miehensä Pep ja kolme koiraa.

Tulimme maalle perjantaina ja juna juuttui matkalla joksikin aikaa asemien välille. Näin käy vain Kataloniassa, Enric julisti ja yritin selittää että näin käy kyllä myös Suomessa ihan koko ajan, tämä ei ole vain Espanjan juonia. Ehdimme juuri ja juuri kauppaan ja säntäilimme siellä kuin hullut edestakaisin ennen sulkemisaikaa. Perillä talolla oli pimeää ja märkää ja lämmitys ei taaskaan lähtenyt toimimaan. Tein lasagnea, joka tuli valmiiksi puolen yön aikaan ja siinä ei ollut kauheasti järkeä, mutta hyvää se oli. Ruuan kanssa joimme pullon viiniä niin kuin joka ikinen päivä tällä matkalle tähän mennessä.

Aamulla sade oli loppu, aurinko kimmelsi pisaroissa joka puolella, avasin oven ja kaikki kolme koiraa juoksivat naapuritalosta vastaan täydessä koirahurmoksessa osaamatta päättää, haluavatko ne tervehtiä vai leikkiä. Söin väkisin puolikkaan leivän, etten tulisi huonovointiseksi, koska olimme menossa viinitilavierailulle.

Tilan nimi oli Pares Balta, jotain etäisiä Enricin sukulaisia. Kerroin oppaalle, että Pares Baltan luomu-cavaa myydään Suomenkin alcohol monopoly shopissa. Olisin voinut jäädä sille visiitille koko päiväksi, kaikki oli ihanaa. En antanut senkään haitata, että opas selitti, että tila on biodynaaminen tila ja se tarkoittaa sitä, että kosmoksen tieto on kertynyt lehmän sarviin, ja siksi lannalla täytettyjä sarvia haudataan tiettynä aikana kuun kierrosta peltoon Rudolf Steinerin ohjeiden mukaan. Olin ennen museoissa töissä oppaana ja niissä aina välillä viihdytimme itseämme kuvittelemalla, että alkaisimmekin kesken kierroksen keksiä aivan omiamme Sibeliuksesta tai keski-ajasta. Tämä vaikutti nyt sellaiselta kertomukselta, mutta opas oli ihan tosissaan. Kierroksella oli meidän lisäksemme belgialais-skotlantilainen pari ja hekään eivät saaneet sanottua tähän lehmänsarvi-informaatioon yhtään mitään.

Paras osuus oli tietysti maisteluosuus viimeisenä. Sen aikana pohdin hetken, onko minulle ikinä ollut näin hauskaa. (Skotti ja eteläafrikkalainen vertailivat, kummat ovat kovempia juomaan ja mykistin kaikki kertomalla, että yksivuotiaana tapasin leikkiä tyhjillä pulloilla, ja osasin erotella viini- ja olutpullot toisistaan.) Lähtiessä ostimme kaksi viinipulloa ja menimme toiselle viinitilalle lounaalle ja sielläkin oli niin runsas tarjoilu, että olin jo aika pyörryksissä. Ikkunan takana oli kaksi kissaa ja muistan, että puhuin melko pitkään ja syvällisesti kissojen elegantista petomaisuudesta (elegant predators).

Ajoimme kotiin ja odotimme euroviisuja. Osoittautui, että euroviisut ovat yllättävän hyvää katsottavaa sellaisille, joilla ei ole yhteistä kieltä. En edelleenkään puhu katalaania ja koko kieli ahdistaa koko ajan enemmän ja enemmän. Euroviisujen kieli on kuitenkin yleiseurooppalainen. Samat asiat huvittavat kaikkia. Koira nukkui sylissä koko nelituntisen lähetyksen ja oli niin ihana, että ajattelin että on pakko hankkia oma koira.

Sunnuntaina ehdimme juuri kävelylle ennen myrskyä ja ukkosta ja rakeita. Sade jatkui koko päivään, Enric ei suostunut pelaamaan scrabblea espanjaksi mutta komerosta löytyi pullo portviiniä ja internetistä Peter Jacksonin ensimmäinen maailmansota -dokumentti.

Aamulla ajoimme takaisin Barcelonaan ja vaikka täälläkin on kaikki hienoa, odotan jo aika paljon sitä, että viikonloppuna pääsen vielä kerran käymään maalla, kun auto pitää palauttaa.