Kesälomani oli Norjan maisemia, eläkkeelle jääneitä poliiseja ja kultashakaalin tuijotus

Loma jatkuu jatkumistaan. Se tuntuu niin pitkältä, että pari kertaa olen jo tarkastanut, pitäisikö sittenkin olla jo töissä. Varmaan siinä tapauksessa sieltä olisi jo soitettu, niinkin on tapahtunut. Enric lähti viime viikolla, Aino muutti pois ennen sitä. Koti on aivan tyhjä ja oma sotkuni ja elämän rytmittömyys alkavat vallata alaa.

Ystäväni sai vauvan. Vaikka tämä on tapahtunut jo lukuisia kertoja, se on jälleen yhtä ällistyttävää. Heillä on nyt oikea vauva. Vauvan kunniaksi ostin 159 euroa maksaneen villapaidan. Itselleni siis. Carpe diem.

Tällä lomalla on mennyt älyttömästi rahaa muutenkin, lähinnä ulkona syömiseen. Se ei ole halpaa Suomessa eikä Norjassa. Ei Kuusankoskella, ei Helsingissä, ei Lahdessa, ei Altassa eikä varsinkaan Tromssassa. Norjassa sinänsä oli helppoa muuttaa kruunut euroiksi, nolla vain pois noin suunnilleen. Kuitenkin viimeisellä bensa-asemalla ilmoitin tomerasti että nyt tankataan vain tuhannella kruunulla koska kohta ollaan Suomessa. Ei tankkiin tietenkään edes mennyt niin paljon bensaa. "Are we overtanking", ihmettelin asiantuntevasti.

Norjan maisemat olivat upeat. Spectacular, magnificent, breathtaking, quite something. Jotain sellaista hoimme tasaisin väliajoin, kun ajoimme siellä. Muutenkin koko reissu oli ihana, kaikki oli hyvin. 

Kun lomani alkoi, lämpötila vajosi ja sain jo lukea somesta, miten kivaa on,

kuinka arjen rutiinit kolkuttavat ovelle ja ilmassa on jo syksyn tuntu. Vitut ole, olisin halunnut kirjoittaa ystävällisesti kaikkiin kommenttikenttiin. Silloin oli sentään vielä heinäkuu.

Teimme ihan älyttömästi asioita Suomessakin koleudesta huolimatta. Kävimme Fc Lahden pelissä, hyppyrimäessä, katsomassa Dannyä torilla aidan takaa, Tykkimäellä ja Korkeasaaressa ja vanhassa kodissani Kuusaalla. Siellä olikin pihalla asunnon meiltä ostanut pariskunta. Nainen oli nähnyt minut viimeksi vuonna 1990. Kuitenkin hän sanoi minulle: "Sinä olet se teidän perheen lapsista vanhin." Tämä vahvistaa oletukseni siitä, että naamani on näyttänyt aina samalta. Katsoimme ainakin kuusi elokuvaa, melkein harkitsin ostavani asunnon. Tapojeni vastaisesti hankin tarmokkaasti ja suorastaan sähäkästi tori.fi:stä uuden polkupyörän, koska järkytyin niin paljon siitä, että Perttu Häkkisen pyörän etuhaarukka oli haljennut. Asuntoa en sen sijaan pystynyt ostamaan, siihen sähäkkyyteni loppui.

Oikeastaan lomalla tapahtui niin paljon että olen jo unohtanutkin osan. Esimerkiksi sen, että Rovaniemellä kävimme lopultakin saksalaisten sotilaiden hautausmaalla Norvajärvellä. Opasteet sinne olivat vain saksaksi. Hirveän surullinen paikka. Kaikki ne nuoret miehet kuolleena siellä ihan vieraassa maassa kaukana kotoa paikassa, jonne mekin näimme vaivaa päästäksemme.

Se, mitä taas ei voi unohtaa, oli ensimmäisenä yönä mökillä sattunut episodi kultashakaalista. Olin kertonut lajin tulosta Suomeen kerratessani Suomen yleisiä tärkeitä kuulumisia automatkalla lentokentältä Lahteen. Heräsin yöllä siihen, että sänky oli tyhjä enkä muistanut missä olin, nousin istumaan ja näin, kuinka Enricin hahmo juoksee täysillä pihan poikki, kompastuu viimeiseen rappuseen ja suunnilleen lentää sisään. "I saw an animal. I saw the golden chackal." Hän oli nähnyt pimeässä pissalla koiran kokoisen eläimen, joka tuijotti häntä. Pelästyin niin paljon, että laitoin ovenkin lukkoon ja tuijotin varjoihin, kunnes alkoi sarastaa. Aamulla tulimme siihen tulokseen, että kultashakaali oli koirankorkuinen pensas, joka oli eri värinen kuin muut puskat.

Tällä viimeisellä viikolla piti siivota mutta loppuloman olen omistanut televisiolle ja Yle Areenalle. Uutishuoneen viimeisissä jaksoissa oli kovaa draamaa Rissalan lento-onnettomuuden seurauksista toimitukselle ja Keijo Hujasen jyrkkenevästä alamäestä. Keijo Hujanen, siinä on kaikessa epämiellyttävyydessään mahtava hahmo. Katsoin myös Robbie Coltranen Critical evidenceä, jonka jutuista osa on uskomattomia. Pidän sarjassa etenkin siitä, kun ruutuun pölähtää joku eläköitynyt poliisi, joka alkaa kerrata, että "sellaista se oli vuonna 1973, minä olin juuri saanut ylennyksen...".

Vielä kaksi jaksoa jäljellä, katson ne nyt, koska ukkostaa.