Etruskien hauta-aarteet jouluksi

Toissaviikolla olin Barcelonassa. Tällä kertaa söin siellä ihan hulluna. Vielä enemmän kuin yleensä. Jos sanoinkin, että nyt en taida jaksaa enää, niin jaksoinkin vielä pastaa, etanoita, kurpitsaa ja juustoja. Kaikki oli niin hyvää, että mietin, miten huonoja ravintola-annoksia olenkaan syönyt ja sitä suomalaista ajatusta herkkuruuasta, että sulatetaan kokonainen mustapekka-juusto kermalla pihvin päälle ja aivan mahtava annos on valmis.

Syömisen lisäksi merkittävää, mitä tapahtui, oli että kadulla vihanneskauppias huusi minulle hola rubita, hei blondi. Kävin viinimuseossa ja siihen kuului lopuksi lasi viiniä. Kerroin, että meidän alkoholimonopolilla on viininmaistatuskurssi, mutta ne menivät kieltoon, koska kävi ilmi, ettei monopolilla ole lupaa tarjota viinejään.

Näin kuolleen lepakon lavuaarissa. Säikähdin sitä todella paljon. Näin myös useita lämmöstä vironneita kovakuoriaisia, joita osoittelin Enricille. Hänestä minulla ei ollut kauheasti maalaishenkeä ja jos isännöisin luonto-ohjelmaa, varmaankin osoittelisin eläimiä sopivan etäisyyden päästä. "En ole aivan varma, mikä se on, menkää itse ottamaan selvää". David Attenborough'n juhlalähetyksessä oli pätkä, missä lepakko lensi päin hänen naamansa juuri sen jälkeen, kun sir David oli kertonut, etteivät ne ikinä törmäile.

Kotona katsoin ensimmäisenä yönä maan vaihdosta pöllähtäneenä tuntikausia televisiota ja viimeisenä Remppa vai muutto Vancouveria. Siinä oli Lorraine-niminen nainen joka ei aikonut todellakaan muuttaa kotoaan ja käyttäytyi ärsyttävästi. Ajattelin kaikkia niitä maailman ihmisiä joita en koskaan tapaa, kuten tätä Lorrainea.

Tällä viikolla sain tehdä töissä joululiitteen taittoa. Pidän tosi paljon taittamisesta ja projekteista joten koko viikko oli vähän juhlaa siinä mielessä.

Viikko muistutti vähän sitä, kun abikeväänä suoritin kuvataiteen lukiodiplomia. Sitä piti tehdä yksin valvotussa tilassa, ja minä sain viimeisen tilan, pimiökäyttöön suunnitellun pienen kopin. Olin siellä täysin eristyksissä, valaistus oli karmea ja ergonomia kehno. Ilmanvaihto oli myös huono ja välillä jouduin tulemaan kopista ulos hengittämään ja katsomaan päivänvalossa, mitä oikein olin tehnyt. Diplomin aihe oli kotiseutuni ja tein siihen jonkinlaisen ison filmirullan niistä paikoista, joissa olin asunut. Alkuun työ vaikutti vähän rumalta, ja opettajakin sanoi, että tuleekohan tästä nyt hyvä. Mutta muistan vain sen, miten onnellinen olin koko sen ajan. Olin ihan luottavainen, että osaan tämän kyllä ja niin osasinkin. Kevät oli ihana muutenkin, päälle satoi laudatureita ja ruusuja niin kuin Anni Sinnemäen runossa.

Nyt ei tule ruusuja mutta joululiite tulee. Liisa kysyi tänään, mitä haluan joululahjaksi. Haluaisin 80-luvun legoeläimiä fabulandeja. "Kas kun et etruskien hauta-aarteita", tuli vastaus. Tulkitsen, etten ole saamassa fabulandeja.

Kotonakaan ei ole ruusuja mutta neilikka on.