Hyvästi kaarituet, baarit ja päiväkirjat
Ensimmäisenä, kun ajattelen, mitä 2010-luvulla tapahtui, ajattelen että vuonna 2010 kenelläkään kavereistani ei ollut lapsia eikä kukaan ollut naimisissa. Vuosikymmenellä 13 kaveria meni naimisiin ja heille syntyi 15 vauvaa. Tyrmääviä numeroita. Vuosikymmen, jona ravasin häissä, polttareissa ja babyshowereissa. Sitä ajatellessa kaikki on muuttunut kymmenessä vuodessa paitsi minä.
2010-lukuni voi jakaa monessa asiassa keskeltä kahtia. Asuin siitä puolet Rovaniemellä ja puolet Lahdessa. Niistä kolme kesää Helsingissä ja yhden Tampereella. Puolet ajasta olin opiskelija, puolet kävin töissä. Vuoteen 2015 asti kirjoitin säännöllisesti ja paljon päiväkirjaa. Se ei ollut mitään pakkopullaa vaan kirjoitin ilokseni ja enkä oikeastaan voinut olla kirjoittamatta. Sitten yhtäkkiä en halunnutkaan. Vaikea sanoa, mistä se johtuu. Puolet vuosikymmenestä on siis dokumentoitu tikkukirjaimin kirjoihin, puolet elää jossain instagramissa, messenger-ketjuissa ja sensellaisissa.
Vuosi 2010 näytti esimerkiksi tältä:
2010-luvun suurimpia muutoksia oli, kun kymmenen todella säästeliään vuoden jälkeen rahaa alkoi tulla säännöllisesti ovista ja ikkunoista. Ostin kolme asiaa, jotka maksoivat yli tonnin: tietokoneen, maantiepyörän ja asunnon. Minusta ei tullut konmarittajaa vaan päinvastoin, en luopunut juuri mistään kallisarvoisista tavaroistani vaan hankin lisää.
Menin sanomalehteen töihin, vaikka aina ajattelin, etten mene ainakaan sanomalehteen töihin. Ja vieläkin olen sanomalehdessä töissä. Hämmästyttää melkein joka päivä. Vuosikymmenellä olin päätoimittaja, tutkimusapulainen, museo-opas, taittaja, graafinen suunnittelija ja toimitussihteeri. Opin käyttämään lukuisia tietokoneohjelmia ja lehtiä lukemalla opin asioista, joista en ennen tiennyt mitään. Tai ainakin muistan niistä asioista, että olen lukenut niistä joskus.
Urheilin välillä, jaksoin juosta yli 20 kilsaa ja sitten en liikkunut ollenkaan. Alkoholinkäyttöni romahti melko korkealta melko normaaleihin lukemiin. Lopetin baareissa käymisen ja aloin käydä ravintoloissa. Lopetin hiuksien värjäämisen ja kaarituellisten rintaliivien käytön. Vuosikymmenen lopussa lopetin oikeiden housujen käytön. Toinen silmäluomeni alkoi valua. Puolivälissä vuosikymmentä hankin älypuhelimen ja siitä asti koko aika on jotenkin mennyt tarkkaillessa, välähtääkö ruudulle jotain.
Vuosikymmenen alussa minulla oli yksi viherkasvi. Se melkein kuoli mutta on minulla edelleen ja sen seurana on kahdeksan uutta. Ennen vuotta 2015 tapasin vanhempiani ehkä kerran kolmessa kuukaudessa, nykyisin joka viikko.
2010-luvulla oli kaikenlaisia miehiä, kaikenlaisia juttuja ja toiveita ja pettymyksiä ja älyttömiä sekoilujakin. Kirjoitin niistä novellikokoelman, jonka nimi oli Katalaani, konsultti, kokoomusnuori mutta yhtä hyvin se olisi voinut olla 2010-luku.
Oli ensimmäinen varsinainen seurustelu, josta kaikki onnittelivat ja hermostuin niistä onnitteluista, ne tuntuivat siltä, kuin minusta olisi vasta silloin tullut muiden silmissä normaali kansalainen, vaikka ne varmasti olivat ihan tavallisia onnitteluita. "Rakkaus on ihana asia", sanoi äitini ja siinä vaiheessa pyysin suunnilleen jeesukselta apua sen keskustelun pikaiseen päättymiseen. Tuli toinen suhde, joka jatkuu edelleen.
Vuosikymmenen vaihde oli sellainen, että olimme Enricin kanssa kaksin. Enric oli aamulla kirjastossa tekemässä töitä, minä nukuin. Hän oli kysynyt kirjaston työntekijältä, koska kirjasto suljetaan. Tämä ei ollut osannut sanoa numeroa englanniksi vaan oli piirtänyt kellon paperille. Kotona teimme soittolistaa, jonne Enric lisäsi tuntematonta 80-luvun musiikkia ja minä kaikkea muuta, pelasimme trivialia, joimme cavaa, katsoimme Kummisedästä puolet ja varoimme puhumasta mitään siitä, onko sen hääkohtaus liian amerikkalaista yleisöä kosiskelevan italialainen, koska kerran Roomassa siitä meni yksi ilta pilalle.
Kävimme katsomassa raketteja. "Lahti in chaos", sanoi Enric nähtyään yhden auton, joka joutui tekemään u-käännöksen, koska tie oli suljettu. Joimme kaksi lasia proseccoa Olavissa, menimme kadulle kun vuosi vaihtui ja söimme citymarketin sushia. Yöllä televisiosta tuli brittien Sinkkuillallinen, joka pyöri taustalla, kun luettelin, mitä minulle tällä vuosikymmenellä tapahtui. "Yes, sorry, but tell me how this programme works", oli kommentti tähän kaikkeen.
2010-lukuni voi jakaa monessa asiassa keskeltä kahtia. Asuin siitä puolet Rovaniemellä ja puolet Lahdessa. Niistä kolme kesää Helsingissä ja yhden Tampereella. Puolet ajasta olin opiskelija, puolet kävin töissä. Vuoteen 2015 asti kirjoitin säännöllisesti ja paljon päiväkirjaa. Se ei ollut mitään pakkopullaa vaan kirjoitin ilokseni ja enkä oikeastaan voinut olla kirjoittamatta. Sitten yhtäkkiä en halunnutkaan. Vaikea sanoa, mistä se johtuu. Puolet vuosikymmenestä on siis dokumentoitu tikkukirjaimin kirjoihin, puolet elää jossain instagramissa, messenger-ketjuissa ja sensellaisissa.
Vuosi 2010 näytti esimerkiksi tältä:
2010-luvun suurimpia muutoksia oli, kun kymmenen todella säästeliään vuoden jälkeen rahaa alkoi tulla säännöllisesti ovista ja ikkunoista. Ostin kolme asiaa, jotka maksoivat yli tonnin: tietokoneen, maantiepyörän ja asunnon. Minusta ei tullut konmarittajaa vaan päinvastoin, en luopunut juuri mistään kallisarvoisista tavaroistani vaan hankin lisää.
Menin sanomalehteen töihin, vaikka aina ajattelin, etten mene ainakaan sanomalehteen töihin. Ja vieläkin olen sanomalehdessä töissä. Hämmästyttää melkein joka päivä. Vuosikymmenellä olin päätoimittaja, tutkimusapulainen, museo-opas, taittaja, graafinen suunnittelija ja toimitussihteeri. Opin käyttämään lukuisia tietokoneohjelmia ja lehtiä lukemalla opin asioista, joista en ennen tiennyt mitään. Tai ainakin muistan niistä asioista, että olen lukenut niistä joskus.
Urheilin välillä, jaksoin juosta yli 20 kilsaa ja sitten en liikkunut ollenkaan. Alkoholinkäyttöni romahti melko korkealta melko normaaleihin lukemiin. Lopetin baareissa käymisen ja aloin käydä ravintoloissa. Lopetin hiuksien värjäämisen ja kaarituellisten rintaliivien käytön. Vuosikymmenen lopussa lopetin oikeiden housujen käytön. Toinen silmäluomeni alkoi valua. Puolivälissä vuosikymmentä hankin älypuhelimen ja siitä asti koko aika on jotenkin mennyt tarkkaillessa, välähtääkö ruudulle jotain.
Vuosikymmenen alussa minulla oli yksi viherkasvi. Se melkein kuoli mutta on minulla edelleen ja sen seurana on kahdeksan uutta. Ennen vuotta 2015 tapasin vanhempiani ehkä kerran kolmessa kuukaudessa, nykyisin joka viikko.
 |
| 2015 olin pitkätukkainen lady. |
2010-luvulla oli kaikenlaisia miehiä, kaikenlaisia juttuja ja toiveita ja pettymyksiä ja älyttömiä sekoilujakin. Kirjoitin niistä novellikokoelman, jonka nimi oli Katalaani, konsultti, kokoomusnuori mutta yhtä hyvin se olisi voinut olla 2010-luku.
Oli ensimmäinen varsinainen seurustelu, josta kaikki onnittelivat ja hermostuin niistä onnitteluista, ne tuntuivat siltä, kuin minusta olisi vasta silloin tullut muiden silmissä normaali kansalainen, vaikka ne varmasti olivat ihan tavallisia onnitteluita. "Rakkaus on ihana asia", sanoi äitini ja siinä vaiheessa pyysin suunnilleen jeesukselta apua sen keskustelun pikaiseen päättymiseen. Tuli toinen suhde, joka jatkuu edelleen.
Vuosikymmenen vaihde oli sellainen, että olimme Enricin kanssa kaksin. Enric oli aamulla kirjastossa tekemässä töitä, minä nukuin. Hän oli kysynyt kirjaston työntekijältä, koska kirjasto suljetaan. Tämä ei ollut osannut sanoa numeroa englanniksi vaan oli piirtänyt kellon paperille. Kotona teimme soittolistaa, jonne Enric lisäsi tuntematonta 80-luvun musiikkia ja minä kaikkea muuta, pelasimme trivialia, joimme cavaa, katsoimme Kummisedästä puolet ja varoimme puhumasta mitään siitä, onko sen hääkohtaus liian amerikkalaista yleisöä kosiskelevan italialainen, koska kerran Roomassa siitä meni yksi ilta pilalle.
Kävimme katsomassa raketteja. "Lahti in chaos", sanoi Enric nähtyään yhden auton, joka joutui tekemään u-käännöksen, koska tie oli suljettu. Joimme kaksi lasia proseccoa Olavissa, menimme kadulle kun vuosi vaihtui ja söimme citymarketin sushia. Yöllä televisiosta tuli brittien Sinkkuillallinen, joka pyöri taustalla, kun luettelin, mitä minulle tällä vuosikymmenellä tapahtui. "Yes, sorry, but tell me how this programme works", oli kommentti tähän kaikkeen.
Kommentit
Lähetä kommentti