Katalonialainen lepoloma

Enric on muuttanut maalle. Leskeksi jääneen sisarensa talon toiseen puoleen. Olen aina haaveillut kulmaikkunasta ja uudessa asunnossa niitä on useita. Yksi on keittiössä ja sen edessä on puinen arkku, jolla istun odottamassa, että ruoka uunissa kypsyy. Ikkuna on auki välikatolle, missä varpuset lentävät edestakaisin ja alhaalla pihalla koirat nukkuvat eteläeurooppalaisia iltapäiväuniaan. 

Olen tullut tänne lepäämään ja onnistun siinä heti. Enric sen sijaan ei lepää vaan herää joka aamu puoli kuusi tekemään töitä ja jatkaa iltamyöhään. Tauolla ajetaan rautakauppaan ja Enric poraa keittiön tasoihin pienet pyörät. Olen melko hämmästynyt siitä, kuinka kätevä hän on.

Keskiviikkona olen yksin maalla kun Enric on Barcelonassa. Sataa ja paistaa ja sataa taas ja välissä käyn kävelyllä ja ohi ajavat katsovat minua pitkään. Pelloilla on iloisen värisiä pieniä traktoreita ja maa tuoksuu. Traktori kyntää kuin leikillään, laulaa Agit prop yhdellä lukuisista kappaleistaan, joissa ylistetään rehellistä työntekoa. Äiti, mikä on rikkuri, kysyi Aino joskus silloin kun me siirryimme Ultra bran levyistä laululiikkeen lauluihin. Sitten muistan siinä Katalonian keväässä, että Martti Launis ja Pekka Aarnio ovat kuolleet eikä Agit prop ikinä laula enää yhdessä.

Enric tulee kotiin ja on ostanut naapurin viinitilalta 18 pulloa viiniä, jotka maksoivat 56 euroa. Juomme yhden.

Perjantaina menemme Barcelonaan. Enricillä on tapaaminen ja minä seuraan, miten muurahaiset kuljettavat asioita rakentamallaan polulla, joka kulkee penkkini ali ja taideopiskelijat kiinnittävät naistenpäivän iskulauseita seiniin. Aamu on ihana, ja Barcelonan Heurekassa näemme alkuihmisen, jonka nimi on Jordi, ja se on hauskaa, koska monta vuotta minulla on ollut katalonialainen varjopoikaystävä, jonka kanssa minulla on kokonainen kuvitteellinen ja vaiheikas elämä. Muinaisella Jordilla on hyvin pieni pää ja hänen osittain säilynyt luurankonsa lepää vitriinissä hiekkapohjalla ja teinit ottavat sen kanssa selfieitä.

Puolen tunnin päästä ei ole enää kellään hauskaa. Enricillä on lääkäriaika ja vaikka kaikki on kunnossa, lääkäri sanoo, että arvoissa olisi parannettavaa. Yritän parhaani mukaan piristää tilannetta, mutta se ei mene oikein hyvin. "So NOW you show me public affection", Enric huomauttaa, koska tyylini on tavallisesti hitusen jähmeä. Tämän kaiken keskellä en muista huomioida mitään muuta ja joku roisto kadulla näkee tilaisuutensa tulleen ja vie laukustani puhelimen. Ajamme kotiin synkkinä. Elisan puhelinvaihteessa Juha Tapio laulaa Kaksi vanhaa puuta uudelleen ja uudelleen.

Kun puhelin on poissa, luen paluumatkalla mukaan ottamani Stephen Kingin kirjan Kirjoittamisesta. Olen vähän pettynyt, kun King sanoo television katselun olevan hirveintä ajanhukkaa. Hauskinta oli että lapsena King luuli, että bitch tarkoittaa erityisen pitkää naista ja koskettavinta se, miten Kingin vaimo alkoi itkeä, kun Carrien oikeudet myytiin neljälläsadallatuhannella dollarilla ja kaikki muuttui siinä saman tien.

Kotona saan kuulla että olen jättänyt Kataloniaan kolmet sukkahousut. Se on hyvä suoritus, koska repusta löydän vielä kahdet.