Millaista täällä on kesällä, en vielä tiedä

Eilen äiti tuli käymään ja toi tuliaisena Marseille-saippuaa ja berliininmunkkia. Mallattiin verhojen paikkaa, keitin kahvit ja äiti ihmetteli, miksen voi siirtää vessan lattialla olevia puhdistusaineita siivouskomeroon. Minulla ei ollut antaa pätevää vastausta.

Aloitin työvuoron kysymällä teamsissä kollegan mielipidettä, miten perse kestää -ilmaisua pitäisi oikein käyttää. Pohdittiin tätä asiaa hyvä tovi ja löydettiin jonkinlainen kompromissiratkaisu. Oma perse kyllä kestää tätä mutta niska ei.

Nilkkakaan ei kestä, koska nivelside on löystynyt ja jalka on väärässä asennossa. Miksi ihminen edes haluaa juosta. Jotenkin se on ihan päätöntä. Ja kuitenkin minäkin haluaisin välillä vain juosta. Rovaniemellä kerran juoksin elämäni lenkin. Siellä oli hieno reitti Ounasjokea pitkin ja siltojen yli. Juoksin ensin 12 kilometrin lenkin ja kotiovella tajusin etten ole yhtään väsynyt eikä mihinkään satu ja juoksin vielä 10 kilometriä tehdasalueella ja markettien takana, missä en ikinä edes käynyt. Koko lenkki oli kuin hurmoksellinen uni, maisemat vain vaihtuivat ja jalat juoksivat ja minä siinä mukana.

Nyt on hurmos kaukana. Enricin ystäviä on kuollut koronaan ja tunnelma on apea. Kaikki asiat ovat pysähtyneet, joiden piti olla käynnissä juuri nyt eikä meillä ole mitään tietoa mistään. Lauantaina päätimme kumminkin pitää videokonferenssi-illallisen jonne aion woltata jäätelöä mäkistä ja juoda alkosta koronapaniikissa hamstraamaani rieslingiä.

Yritin piristää tunnelmaa myös kertomalla lukemastani uutisesta ranskalaisesta miehestä, joka sai eläkelahjaksi hävittäjälennon ja laukaisi sen aikana vahingossa heittoistuimen ja lensi Saksan rajalle. Yritin selittää minkä naurultani pystyin, miten koko juttu on jotenkin kahta hauskempi, koska kyseessä oli juuri ranskalainen mies.

Minua ilahduttaa tämän ranskalaisen lisäksi se, että Metsoloita on vielä pari jaksoa katsomatta. Liisa oli jo katsonut kaikki, mitä pidän hyvänä suorituksena. Juteltiin sen verran, että miksei nyt tule mitään kunnollista kotimaista draamaa. Vain komediaa, missä odotetaan vain seuraavaa vitsiä tai dekkareita, missä draama on väärässä paikassa. Ei kiinnosta yhtään, miten Sorjosen tytär reagoi äidin kuolemaan. Metsoloissa on mukavaa myös se, että välillä näyttelijät vähän kompuroivat sanoissaan, mutta niitä kohtia ei ole otettu uusiksi. Esimerkiksi Erkki sanoo kerran, että nyt minä menen kyllä saunaan! Eiku syömään! Pidän ihmeenä, jos näin on käsikirjoituksessa.

Illat ovat välillä ihania kuin mitkä. Linnut laulavat tosi äänekkäästi Kariniemessä.  Olin jo hieman murheellinen, kun ei lintujen laulua kuulu sisälle kotiini mutta sitten tulin ajatelleeksi, että eihän se seinien läpi kuulu ja avasin parvekkeen oven ja siellä ne lauloivat pihapuissa illan suussa. Tajusin että kohta on edessä uusi vuodenaika uudessa kodissa. Millaista täällä on kesällä, en vielä tiedä. Millainen kesä tästä tulee, kukaan ei tiedä. Mitään ei tiedä.