Kuninkuusviikko

Olen pitänyt syntymäpäivieni suhteen perinteisesti kaikkea muuta kuin matalaa profiilia. Olen juhlinut aina kun olen voinut ja laittanut juhliin varsinkin kituliaina opiskeluvuosina aika paljon rahaa suhteessa siihen, paljonko sitä oli käytettävissä. Joskus aivan kaiken. Olen myös aloittanut tulevista juhlista iloitsemisen jo hyvissä ajoin ja yhtenä vuonna nimesinkin syntymäpäivää alustavan viikon kuninkuusviikoksi, jolloin syntymäpäivä ja oma erityisyys kannattaa pitää mielessä koko ajan. 

Nyt tämä kuninkuusviikko olisi käsillä mutta tunnelmaan on hieman vaikea päästä. Viime vuonna tein sen virheen, etten juhlinut lainkaan. Lähdin Kataloniaan ja sain lahjaksi käynnin Barcelonan pelissä. Enric kysyi silloin matkalla metrossa, mitä eroa on pandemialla ja epidemialla. 

Muutoin olen juhlinut todennäköisesti joka vuosi. Pidin aika isot juhlat silloinkin, kun täytin 25 ja olin 39 asteen kuumeessa. Ei ehkä ihan fiksua. 

Minulla on ollut Muodin huipulla -synttärit, joihin vieraat olivat tehneet upeita asuja sankarille. Mieleenpainuva oli esimerkiksi Liisan tekemä asu, jonka materiaali oli Valintatalon muovipussi, johon hän oli suurella vaivalla ommellut haarakiilan. Ja Annan asu, jonka helma oli tehty maitotölkeistä ja asuun kuuluin myös kuohukermapurkista tehty kruunu. 

Rovaniemellä oli myös lastenkutsuteemaiset juhlat, joissa esiintyi Nukke Nieminen, ja glitterkirjaimia liimailtiin kaikkialle niin innokkaasti että niitä löytyi vielä vuosien päästä eri tavaroistani. Oli hyvin humalaiset kolmekymppiset, joissa hajosi tuoli ja 29-vuotissynttärit, joissa esitimme Kristan ja Greetan kanssa Tuhkimo-aiheisen speksin. Vieraat huusivat kiitettävästi omstartia ja juhlat jatkuivat aamuun asti niin että hyppäsimme yksiössäni narua imurin, Raamatun ja boolikulhon kanssa. Jälki oli melko hirveää mutta ainakin minulla oli todella hauskaa. 

Blogin ensimmäinen tekstikin on käsitellyt juhlia ja juhlimista. (Tai tarkalleen ensimmäinen on Liisan kirjoittama Ankronikan arvostelu, joka on kyllä lukemisen arvoinen edelleen.) Silloin olen kirjoittanut: 

Juhlat ovat vähän kuin leikki. Vieraita kutsutaan, he saapuvat paikalle, heitä tervehditään ovella ja sitten pidetään hauskaa. Usein kaikilla on hienot vaatteet. Ei aina. Hyvistä juhlista jää juttuja. Minulle on kerrottu useasti juhlista, joissa yksi vieras kiipesi liiterin kattoon ja esitti potkuttelevansa siellä roikkuvassa potkukelkassa ylösalaisin. Yhtenä vappuaamuna vanhempani grillasivat pakastimessa säästellyn sisäfileen nälkäänsä. Sellaisia juhlien kuuluukin olla. Että unohdetaan, mitä huomenna pitäisi tai sekin on tekemättä tai mikä on fiksua tai kannattavaa. (Kerrankin unohtaa, kaikki se vakava, mitä on huomenna - ja vittu ikinä, tiesi Paula Vesala ja oli oikeassa siinäkin.) 

Juhlageeni on periytynyt kotoa, varsinkin äidiltäni. Syntymäpäivät ja nimipäivät ja muutkin juhlat juhlittiin aina asiaankuuluvalla paneutumisella ja syntymäpäivänäni saan kuulla joka vuosi hyvän kertomuksen syntymisestäni, jossa kätilö oli koko ajan vihainen ja isä unohdettiin h-hetkellä käytävään.