Muistinsa ja auton menettänyt nainen vieraassa maassa

Kun siskoni oli töissä Walesissa, koko aikana ei tullut juuri kuulumisia Suomesta, kunnes Kikka kuoli ja kuulemma kaikki kokivat tärkeäksi ilmoittaa siitä. Minä olen ollut nyt 3 viikkoa pois Suomesta ja asia, josta olen saanut muutaman huomaavaisen yhteydenoton on se että Lahden kaupunkijuna Puksu on myynnissä. Valitettavasti juuri nyt ei ollut henkisiä voimavaroja lähteä tarjouskilpailuun mukaan. 

Olen todellakin muuttanut Lahdesta 3000 kilometriä etelään ja maalle. En oikein tiedä, mitä ajattelen tästä joten en ajattele koko asiaa vaan vain olen. Työnnän vaunuja ympäri kylää ja pohdin, pitääkö nyt käyttää aurinkorasvaa joka ikinen päivä ensi syksyyn saakka. 

(Totta puhuen minulla on ikävä sitä värittömyyttä joka Suomessa tähän vuodenaikaan alkaa. Pidän tosi paljon harmaasta matosta maiseman päällä ja metsäpolkujen pysähtyneisyydestä ennen lunta. Itselleni tulee siitä kiva stressitön olo.)

Aamulla ilmassa on savun hajua. Kun pääsen vaunujen kanssa isommalle tielle, näen mistä savu tulee. Alempana laaksossa, kyllä tämä varmaan on oikea laakso koska alue on kahden joen välissä, nousee jonkin talon pihasta kunnon roihu. Takana kohoaa Montserrat-vuori. Sitä vasten palo on kuin merkkisavu. Ajattelen suomalaisia jossain linnavuoren päällä vuonna nolla ja mietin miten kukaan on päättänyt asettua sinne asumaan.

Sähköjohdon päällä istuu lintu, jolla on täplikäs pyrstö ja jonka tiedän tuntevani. En vain muista sen nimeä niin kuin nykyisin en muista mitään muutakaan. En pysty palauttamaan mieleen asioita, jotka ovat olleet ennen aivan päivänselviä. 

Iltaisin kun vauva on nukahtanut, kelaan hermostuneena kaikkea mitä en ole muistanut päivän aikana. Tulilahden murhasta epäilty mies...Runar...runar...jotain ruotsalaista. Yhdistetyn viime talven mitalisti... Puijon hiihtoseurasta...tyhjää lyö. Tallinnan pahamaineinen vankila...Pada...pata... Toivon todella että tämä on jotain raskauden ja vauva-ajan oireita eikä pysyvä tila. 

Linnun nyt kuitenkin muistan. Se on harjalintu. En ole nähnyt sellaista koskaan aiemmin luonnossa. Katson googlesta, että ne ovat Kataloniassa yleisiä. Osa muuttaa talveksi Saharan eteläpuolelle. Lähetän heti tiedon perhewhatsappiin.  

Työnnän vaunuja aina tätä samaa reittiä koska toisella suunnalla on innokas dobermanni jota välttelen kohtaamasta. Oliivit vaihtavat juuri väriä, puolet niistä on tumman violetteja. Varmaan ne kohta kerätään. Pieni traktori ajaa vielä pimeän jälkeenkin viinipellolla. En tiedä mitä se tekee, mutta valokeila köynnösrivien välissä on kiehtovan näköinen. Traktoreissa on hauskaa on että ne ovat niin iloisen värisiä, kuin leluja. 

Toinen harrastukseni on autolla ajamisen harjoittelu ja reittien opettelu. Kapeilla maalaisteillä ei mahdu kahta autoa rinnakkain vaan kohdatessa toisen pitää väistää johonkin. Kumpi väistää, kysyn. Enric sanoo että sen kyllä tietää vaistomaisesti ja jään inttämään että mitä jos mitään sellaista vaistoa ei ole kehittynyt. Liikenneympyrässä ei myöskään periaattessa ole kahta kaistaa rinnakkain mutta joskus on hyvä mennä keskelle eikä reunaan. Ai milloin? No kyllä sen tietää. Puuskutan ahdistuneena. Tööttää, tööttää, Enric vaatii kun ympyrässä matelee jokin pappa vastoin sääntöjä. I can't, I'm from Finland, mutisen. 

Kun ajan peltojen läpi ohjeita kuunnellen olen kuin kummisedän sisilialaisvaimo Apollonia. Hän joka lopulta räjähtää ilmaan auton mukana. 

Apolloniasta muistan riitaa, joka alkoi Roomassa viattomasti lasagnesta. Enricin mielestä Kummisedän avajaiskohtauksen häät ovat liian stereotyyppisen italialaiset, koska siellä tarjotaan lasagnea ja soitetaan perinnemusiikkia. Nähtävästi mielestäni Kummisetää ei saa arvostella lainkaan ja vedin ns. hernukan nenään ja vuodatin että tietääkö Enric ollenkaan että tähän elokuvaan piti tulla pääosaan Robert Redford koska tuotannon mukaan kuulemma kyllä jotkut italialaiset ovat vaaleatukkaisia mutta että Coppola vaatimalla vaati Pacinon, joka ei silloin ollut yhtään kukaan. Koska se piti näkyä jo hahmon naamasta, ettei hän pääse omia juuriaan pakoon yhtään mihinkään vaikka mitä yrittäisi. Tämä ei ole oma ajatukseni vaan todennäköisesti Peter von Baghin mutta mitä siitä. Niin miksi sitten lasagnen kohdalla olisi lähdetty kosiskelemaan jos Robert Redford oli jo torpattu?! Emme saaneet tähän asiaan sen illan aikana oikein selkoa vaan kävelimme mykkinä Trasteveren kukkulaa ylös hotellille. 

Valitettavasti juuri nyt ajoharjoitukset ovat tauolla sillä eilen kävi niin että olemme joko hukanneet auton tai se on varastettu. Viestivaihtomme oli suunnilleen tällainen "I can't get the baby to sleep" "I can't find the car" "ok". Asia on nyt selvityksessä ja tänään piti jo lainata autoa koska tilatut viinit olivat saapuneet. 

Olen päässyt hyvin paikalliseen mielentilaan koska tilatessa aloin tingata, ettei nyt ainakaan luomuviiniä oteta, koska se maksaa yli neljä euroa pulloa. Kallein mitä ostettiin oli 2,59. Juon nyt sitä.