Roistot tulevat sateella

Sunnuntai-iltana Enric sanoo, että hänen täytyy mennä siivoamaan parveke roskista, koska tiistaina sataa reilusti. Hän ei tavallisesti oikein seuraa säätiedotuksia, joten olen hieman yllättynyt. Vihje onkin tullut siskolta alakerrasta.

Maanantaina käymme tulevaa sadetta ennakoiden kiinalaisten marketissa etsimässä kumisaappaita. Hallin älyttömässä tavarapaljoudessa tuumaan, etten sittenkään halua ostaa saappaita, enkä ehkä mitään muutakaan, ehkä ikinä. Ostamme kuitenkin jääpalamuotin, johon voimme jäädyttää vauvalle ruoka-annoksia. Kaupassa soi Feliz navidad gregoriaarisena versiona, ja siitä tulee melko aavemainen tunnelma naamiaisasujen ja kausikoristeiden keskellä.  

Saappaita ei siis ole, kun tiistaina puolen päivän aikaan sade alkaa. Otan vauvan kantoreppuun ja kävelen sateenvarjon kanssa korttelin ympäri. Suomessa lapsi nukkui erinomaisesti vaunujen sadesuojassa. Nyt se pälyilee tutti suussa maisemia vähän närkästyneenä, kun pisaroita putoaa sen päähän. 

Alkaa sataa tosissaan, kun Enric lähtee Barcelonaan iltaluennolle. Juuri ennen lähtöä hän ehtii huomata, että yläkerran ikkunoista vuotaa vesi sisään. Tehtäväkseni jää mopata sitä aika ajoin pois. 

Tuntia myöhemmin ukkostaa. Valot vilkkuvat juuri silloin, kun vauva huutaa hysteerisenä ja pissaa hoitopöydälle. Kylän whatsapp-ryhmässä on raportoitu viime päivinä oudoista autoista murtovarkaiden pelossa (joista yksi osoittautui lähemmässä tarkastelussa yhden ryhmäläisen autoksi). Ajatus täydestä pimeydestä juuri nyt ei tunnu houkuttelevalta. 

Sähköt pysyvät päällä ja myöhemmin katson Judi Denchin ja Cate Blanchetin opettajatrilleridraamaa, jossa on kaikenlaista hyvin tunnistettavaa ja kiihtyvä tunnelma. Sitä on siihen asti kunnes netti katkeaa ja sinne menee disneyplussa. 

Torstaina disneyplussaan ilmestyy Peter Jacksonin Beatles-dokumentti. Aloin lukea siitä jotain Timesin juttua, joka alkoi niin että jokaisen pojan unelma on soittaa beatlesin viimeisellä kattokeikalla, ja jotenkin suutuin siitä aivan sikana. Onko beatleskin nyt jotenkin pelkkää miesten omaisuutta niin että tytöt pyörtyilevät mutta vain miehet haaveilevat olevansa siellä soittamassa kuin yksi heistä. Suivaantuneena pahinta mitä keksin oli jättää artikkelin lukeminen siihen. 

Tutkailen alakerran lievää kaaosta, joka muodostuu joka puolelle sirotelluista vauvan vaatteista, leluista ja harsoista, sitteristä, vaunuista ja turvakaukalosta joka sekin on täynnä tavaraa. Lipaston päällä on kuitenkin vain yksi esine ja se on pieni sitruuna, jonka Enricin sisko Berta antoi pihalla olevasta puusta. "Tämä on siis oikea sitruuna", varmistin. Jos se olisi ollut vaikka jokin koristepuulajike. Oikea oli. 

Katulamppuun katsoessa näyttää siltä, että vettä kaadetaan ämpäristä. Auto mutkittelee pellon välistä kohti taloa. Roistot tulevat! Mietin, mitä esinettä voisin käyttää itsepuolustukseen, mutten keksi mitään. Eikä tarvitsekaan, koska se on meidän oma automme, jota ajaa oma puolisoni. 

Keskiviikkoaamuna sataa edelleen. Tuuli on kuitenkin kääntynyt, koska ikkunoista ei enää valu vettä. Vauva karjuu leikkimatolla raivoissaan, ilmeisesti siksi ettei osaa liikkua mihinkään. Sylissä se tuijottaa hartaasti naapurista saatua käsinukkea, jonka kaikissa sormissa on kasvot. 

Puolen päivän aikaan rannikon puolella alkaa kirkastua ja sade laantuu. Lähden heti ulos tutkimaan tilannetta vauva vaunuissa. Sade lakkaa kokonaan, ja päätän kävellä isolle tielle katsomaan, miltä Montserrat näyttää tällaisella säällä. 

Se ei näytä yhtään miltään vaan on peittynyt kokonaan pilviharsoon, kuten olisi ehkä voinut päätelläkin ja samalla sekunnilla alkaa taas sataa. Lähden juoksemaan Birkenstockit litisten, näin märkää kyytiä ne ovat saaneet viimeksi Ultra Bran keikalla Ruisrockissa kun ruotsinlaiva pyyhkäisi aallon nilkkoihin asti. Vaunujen etupyörät väpättävät, kun kurvaamme takaisin asutuksen pariin. Vauva seuraa tyynenä menoamme. 

Sataa lisää. En jaksa tehdä ruokaa vaan syön digestive-keksejä, joita jäi yli kakusta jonka leivoin viikonloppuna. Siitä valui sokeria uunin pohjalle niin että koko alakerrassa leijaili savua. Samalla selvisi, että kuulemma "kenelläkään ei ole palohälytintä täällä koska sitä ei tarvita". Googlasin, voisiko kakun tuulettaa jotenkin. Ei voinut. Se maistui savulta vain hiukan. Olisipa sitä vielä. Pienenä en tajunnut, kuka pitää Digestive-kekseistä mutta nykyisin olen kaikkiruokainen. 

Sade lakkaa lopullisesti vasta torstaina puolilta päivin. Silloin on taas niin pilvetöntä, että jos hartaasti tuijottaa horisonttiin, voi nähdä Välimeren hohteen.