Nuuhkin kotini tuoksua

Foreca näyttää maanantaista alkaen aurinkoa ja 30 astetta. 

Olen valmistautunut. Tilasin netistä aurinkolipan ja ostin kolmea eri aurinkorasvaa. Yhdessä on ylellinen tuoksu ja sitä käsitellessä voin kuvitella olevani joku hienompi rouva. Tuoksuista puheen ollen, oman kodin hajun tunnistaa vain silloin kun on ollut tarpeeksi kauan poissa. 

Ultra bran Villiviinissä lauletaan olen ollut pitkään poissa kotoa / enkä löydä keittiöstä katkaisijaa. Muistan että juuri niin minulle kävi kun tulin interreilaamasta kotiin kesällä 2001. (Kouvolan Rivierassa kerran tanssimme ja huusimme Villiviiniä tanssilattialla jossa ei ollut ketään muita. Eikä tullutkaan sen jälkeen. Villiviini ei ole mikään baaribiisi mutta silloin sinä iltana oli. Hirveä ikävä yökerhoon.)  

Viime viikolla sain Lahdesta joitakin kesävaatteitani. Nuuhkin niistä kotini tuoksua ja totisesti ne tuoksuivat ihan vieraalle. Ilahduin kuitenkin koska tuoksu oli aika hyvä. Lapsena tuoksuin hyvältä koska äiti käytti huuhteluainetta, kaverini kertoi tämän minulle, mutta sen jälkeen en pysty sanomaan omasta hajusta juuta enkä jaata. Espanjalaiset käyttävät suomalaisiin verrattuna paljon tuoksuja ja aina jos vauva on vieraalla sylissä, se tuoksuu pitelijältä pitkään jälkeen päin. 

Meille käytiin vaihtamassa uusi ulko-ovi. Siinä on lasi, josta vauva voi katsoa ulos ja naapurin kissat sisään. Pari päivää meni ja avain ei enää toiminutkaan. Korjaaja ei tullut sovittuna päivänä mutta samalla viikolla kuitenkin. 

Ovea tempoessa muistin, miten ennen ekalle menoa harjoiteltiin isän kanssa oven avaamista. Se ei ollut ihan helppo juttu. Avain laitettiin kaulaan roikkumaan nauhassa, jonka isä oli tehnyt ylimääräisestä kengännauhasta. Olen kiitollinen vanhemmilleni monista asioista mutta ehkä lasta olisi voinut koulun alun kunniaksi muistaa ostamalla hänelle tiimarista virallisen kaulanauhan avaimelle. 

Illalla tulee euroviisujen finaali. Tärkeä juttu, on aina ollut. 

Ensimmäiset euroviisut jotka muistan olivat nekin Italiassa. Roomassa vuonna 1991. En tajunnut sitä silloin mutta ne menivät isänniltä ihan pieleen. Juontajat puhuivat ihan omiaan, pisteitä laskettiin miten sattuu ja tämä kaikki lähinnä italiaksi. Ei ollut great show ja wonderful evening. Sattui vielä niin että tuli tasapeli ja homma sekosi siitä vielä enemmän. Voitto meni luonnollisesti Ruotsiin mutta minun voittajani ja moraalinen voittaja on Ranskan Amina. 

Vähän vuoden 1991 meininkiä on näissä Torinon viisuissakin. Pokkana esiteltiin esimerkiksi San Remoa esitysten välissä ja juontajilla muutenkin vähän yhteys omiin lentäjiin. 

No, joka tapauksessa olen valmistautunut finaaliin kuten niihin valmistaudutaan eli ostanut viittä erilaista juustoa, jotain hedelmää, jonka nimi oli nespres ja pullon pinkkiä cavaa, joka oli sen verran kallis että siinä oli varashälytin marketissa. 

En ole kisakatsomossa yksin, koska sanoin Enricille etten odota mitään lahjaa mutta voisiko hän äitienpäivän nimissä katsoa kanssani euroviisut sitten kun ne tulevat. Hän sanoi kyllä. Kun semifinaalit tulivat, hän kysyi kauhua katseessaan: "This is not part of our deal, is it?"

Eilen olin kävelyllä ennen auringonlaskua. Muistutan itseäni että täällä aurinko humpsahtaa nopeasti horisontin taakse eikä illalla voi lähteä mihinkään pitkälle samoilemaan vaikka näyttäisi valoisalta. Oli ihana ilta. Missään ei näkynyt ketään mutta käki kukkui ja kaikenlaista siritettiin ja luritettiin. Tuoksui siltä kuin lapsena Kreikassa. Kun sen kerran kokee, ei sitä enää unohda. 

Olen nyt asunut Kataloniassa syksyn, talven ja kevään.  

En ikinä haaveillut asuvani ulkomailla. Paitsi Tallinnassa. Siitä haaveilen vieläkin. Mutta tällaista en suunnitellut tai odottanut. En koskaan uskonut alkavani suhteeseen ulkomaalaisen kanssa. Ajattelin että suomeksi selostaminen Suomen asioista on minulle niin tärkeää, etten missään tapauksessa halua jotain muuta enemmän. Paitsi sitten halusinkin.