Titanicin kansituolit ja horrible drawing

Perfecte, huudahtaa vaatekaupan myyjä kun tulen sovituskopista peilin eteen vihreä mekko päällä. Si si, sanon hänelle ja nyökytän myös itselleni tyytyväisenä. Joskus yli kymmenen vuotta sitten lempinimeni oli Itsevarma Eerola. Etlariin hakemistakin puntaroin kaverilleni että haluanko varmasti hakea koska "ihan varmasti mut valitaan". Mitä minulle tapahtui, miksi olen nykyisin pelkkä Eerola. 

Enricin sisko oli tosi hämmästynyt kun sanoin että isoisäni isä vain valitsi Eerolan jostain nimiluettelosta kun kaikille tuli pakko hommata sukunimi. Jardít voi varmastikin jäljittää satoja vuosia taaksepäin ja Enric Jardít varsinkin koska heillä on sukupolvesta toiseen sama nimi. 

Täällä sanon si si ihan kaikille. Torstaisin käy siivooja ja hän kyselee vauvasta ja vähän muustakin ja pinnistelen taitoni äärimmilleni tajutakseni mitä hän sanoo. Sitten vastaan si si tai joskus jotain monimutkaisempaa kuten työskentelen sanomalehdessä. Siivojan ilmeestä näen usein että olen vastannut jotain aivan muuta kuin kysymys oli.

Olen katsonut iltaisin Täydellisten naisten ensimmäistä kautta. Siinä on hyvä kattaus 2000-luvun alun muotia: matalat farkut, päällekkäin puetut topit, juhlatopit, saappaat, pienet bilelaukut ja kerroksittain leikatut hiukset. 90-luvun puolivälissä kun olin varhaisteini, jotkin 70-luvun jutut kuten trumpettilahkeet tulivat muotiin. Vaikea uskoa että tämän päivän teineille tämä Täydellisten naisten aika on yhtä kaukana kuin 70-luku oli silloin minulle. Muinaisuudessa.   

Katsottiin Enricin kanssa Titanic, koska hän ei ollut sitä nähnyt ja olin sitä mieltä että kyllähän nyt modernin ihmisen pitää olla Titanic nähnyt. Kokemus vaikutti olevan huomattavan raskas ja raskainta tuntui olevan se, että Kate Winsletin perheen hytissä lojuu Monet'n, Degas'n ja Picasson maalauksia. "Oh please, this was not even painted yet." 

"This is a horrible drawing", hän sanoi kun Rosen alastonmuotokuva paljastui veden alta elokuvan alussa. Ja kyllä se onkin ihan kamala. James Cameron on kuulemma piirtänyt sen itse. Hänellä oli satojen miljoonien elokuvaprojekti käsissään mutta tässä kohtaa ei kannattanut palkata ammattipiirtäjää vaan tehdä itse.  

Joskus 10-vuotiaana olin kiinnostunut kaiken maailman katastrofeista ja olisin halunnut lukea Titanicista. Tein Nastolan kirjaston tietokoneella haun ja sain tulokseksi Titanicin kansituolit -nimisen kirjan joka vaikutti lupaavalta. Pettymyksekseni löysin hyllystä jonkinlaisen poliittisen asiateoksen, joka ei liittynyt Titaniciin mitenkään. 

Googlasin että kirjan oli kirjoittanut Matti Wuori ja Erkki Tuomioja oli lukenut sen presidentinvaalien aikoihin vuonna 1994. Tuomiojan mielestä kirja oli "huomattavan omahyväinen". Jäin lukemaan Erkin muistelmia ja parin sivun päässä hän kertoo Ahtisaaren tukijoiden tapaamisesta, jossa Lasse Lehtinen ehdottaa, että "Mara kutsuisi Rehniä koko ajan Lillaniksi ja muutenkin lirkuttelusarjan edustajaksi". Harmi ettei näin hyvä ehdotus mennyt läpi.

10-vuotiaana en tiennyt että Titanicin kansituolit ovat vertaus sille että tehdään jotain aivan turhaa kun ollaan jo korvia myöten Atlantissa. Ajattelen sitä kun luen lapselle eläinkirjaa ja mietin, onko tätäkään eläintä enää ja kuinka kauan vielä. Ajattelen lempiministerini Jari Lepän lausuntoa: "En ole huolissani että luonnon monimuotoisuus katoaisi. Se vain muuttaa muotoaan." Oikeasti Jari Leppä mitä paskaa. 

Titanicin jälkeen istumme yöllä terassilla pimeässä ja juomme viiniä. "It's a little cold, like being in Finland", Enric sanoo. Kuulemma siellä aina istutaan ulkona koska on kesä, oli viisi astetta tai ei. Vauvan uima-altaassa rantapallo seilaa tuulessa kuin lomaresortissa ja voi olla niin ettei ajattele mitään paitsi 11-kuukautisen pulleita reisiä kiipeämässä siihen altaaseen vihreä ämpäri kädessä.