The grapes of course

Aika kuuma täällä on. Vastaukseni kysymykseen kuin kysymykseen tätä nykyä. Jos Suomessa talvi tuntuu siltä ettei se lopu ikinä niin nyt tuntuu ettei kesä lopu ikinä tai ainakaan muuta muotoaan. Samaa paahdetta kuukaudesta toiseen. 

Jos ulkona jaksaisi käydä tutkailemassa, näkisi varmaan kuitenkin joitain muutoksia. Naapureilla on suuri ja mahtava viikunapuu ja tänä aamuna söimme siitä ensimmäiset viikunat. Ne olivat ehkä vähän raakoja mutta jo mehukkaampia kuin ne mitä olen Suomessa syönyt. (Kaikki elämässäni muuttui peruuttamattomasti, kun söin kuusi vuotta sitten ensimmäistä kertaa kypsän viikunan.) 

Eilen edessämme ajoi traktori lava täynnä rypäleitä. "Take a picture, take a picture", huusin innostuneena. "About what?" "The grapes of course!" Vieläkin, edelleen, ihmetyttää nähdä rypäleitä luonnossa.

Auringonlaskun jälkeen pidämme ovea auki kadulle. Sohvalta katselen sivusilmällä kun kylän kissat käyvät vilkaisemassa oveamme. Ne kävelevät ohi aivan äänettömästi mutta saattavat heilauttaa mennessään oviverhoa. Poikkeus on naapurin hieman hullu rotukissa Betty, joka tunkee suoraan sisälle eikä halua lähteä ulos. 

Yöllä myös ihmiset liikkuvat. Viime viikolla oven ohi kulki viisi lasta mehujäät kädessä ja viimeisenä 3-vuotias potkupyörällä. Kello oli puoli 12. En muista mistä taloista kaikki lapset ovat, mutta he kaikki tuntevat meidän lapsemme. "Hola, Arvi!", he tervehtivät aina iloisesti ja minä vastaan hänen puolestaan että hola hola. Myös marketissa kaupungissa joku lapsi tuli tervehtimään Arvia ja esitteli tämän myös vanhemmilleen. Hän osoittautui naapurin lasten serkuksi. 

Lapsi todellakin huomioidaan täällä muutenkin. Marketin jokainen myyjä tervehtii häntä ja kemikalion nainen lähtee jopa omalta pisteeltään, kun näkee meidän tulevan. Kerran lähdin hakemaan jotain unohtunutta ja kassoilla Enric pakkasi ostoksia mutta Arvi oli kadonnut kärryistä. Hän oli myyjien sylissä infopisteellä. 

Palaamme kohta Suomeen. On vähän outoa. 

Suomeen paluussa minulla on sellaisia keskeisiä huolia kuin se että tulemmeko niin myöhään, että menetän kokonaan vuodenajan kun ulkona kuljetaan neuleissa mutta ilman takkia. 

Flowhunkin olisin tahtonut tosi paljon mennä. Lähikylässämme on nyt kuitenkin samaan aikaan Festa major eli jonkinlainen juhlaviikko. Ohjelman mukaan siellä esiintyy esim dj-duo Ratman ja Bobin ja "yksi parhaita 80-luvun cover-bändejä". Kyllä siinä nopeasti Flow unohtuu. Festa majorin toimikunta kävi ovella kauppaamassa tukituotteita ja ostimme eväsrasian. Siinä oli isolla toimikunnan logo eikä mitään muuta. "Classic mistake", ilmoitti mieheni. 

Elokuun lopussa odottaa jonkinlainen katalonialainen ydinkokemus, ihmistornit. Lähikaupunkimme on ihmistornimaailman jollei pää- niin ainakin suurkaupunki ja elokuun lopun juhlassa Sant Felixissä tornit esiintyvät. En ole nähnyt vielä yhtään ihmistornia enkä voi lähteä Kataloniasta näkemättä niitä.  

Ihmistorneja odottaessa vietämme kaikki kolme päivät kotimme ainoassa ilmastoidussa huoneessa. Luen kaikki kymmenet lastenkirjat uudelleen ja uudelleen, myös sen tsekinkielisen, jossa on moottoriajoneuvoja. Lapsen suosikkeja ovat katalaaninkieliset laulukirjat, joten laulan hänelle hermostuneista hämäkeistä, fakiirista jonka päässä on käärmeitä, nenistä (?), kymmenestä oravasta ja ties mistä. Ilmeestä näen että lapsen mielestä minä en todellakaan osaa tätä kieltä mutta ihan hauskaa silti.