Hyvin vanhan naisen aiheuttama hetkellinen voimautuminen Virossa
![]() |
Bloggaaja iloitsee ehdittyään laivaan. |
Laivalla paleli, vaikka maissa oli kaikkea muuta kuin kylmä. Yritimme olla kannella, mutta Liitun mielestä tuulessa heiluvat säärikarvani olivat liikaa. Istuttiin sitten keulabaarissa, joka sijaitsikin yllättäen perässä.
Ennen risteilyä kävin oluella Brasiliasta palanneen ystäväni kanssa. Ratikka, jolla minun piti saapua satamaan, suhahti nenän edestä. ”Ehditsä?”, kysyi seuralainen. Hellepäivän ja yhden oluen huumassa totesin tyynesti, että kyllä. Juoksin terminaaliin minuutilleen ajoissa, omasta mielestäni tyylikkäästi ja lujaa. Tiedä sitten.
Tallinna oli yhtä viehättävä kuin aina, ehkä vielä viehättävämpi kuin tavallisesti. Koska muutetaan, kysyin Liitulta. Hän luuli minun jo haudanneen koko idean. Hän oli väärässä.
![]() |
Vana Tallinna on Tallinnan parhaita juttuja. |
Menimme ravintolaan, jonka ystävämme Miina oli vinkannut blogissaan. Liitu luki karttaa, minä kävelin perässä. Söimme erinomaisen aterian erittäin edullisesti. Joimme parhaillaan Vana Tallinnaa, kun ymmärsimme, että keikan alkuun on 20 minuuttia. Emme edes tienneet, missä konserttiareena sijaitsee. ”Pitäiskö sun kysyä siltä tarjoilijalta, jos se tilais meille taksin?”, arveli Liitu vailla paniikin häivää.
Saimme taksin. ”Hyvin vanha nainen”, sanoi kuski Patti Smithistä.
Keikka oli kiva. Patti oli vitsikkäällä tuulella, ja sanoi muun muassa, että Banga-biisi on pieni mestariteos, kuin Beethovenia tai Mozartia. Glorian aikana ihmiset menivät eteen tanssimaan. Liitu sanoi, että nyt mekin menemme ja niin mentiin. Tanssittiin kolme kappaletta siinä edessä. Kerran Patti tuli seisomaan kohdallemme ja katselimme molemmat häveliäänä jalkoihin. Se oli vain liikaa.
![]() |
Lopuksi join mietteliäänä olutta. Edessä monitorista riistetty biisilista. |
Ulkona kumpikin myönsi, että oli keikan aikana päättänyt vaikka mitä. Että irtisanoutuu töistä, lähtee keikan jälkeen ryyppäämään, ei välitä mistään. Sanoo sille ja sille sitä ja sitä. Kertoo kaiken. On rohkea. Mitään näistä ei tietenkään tehty. Aamulla Helsingissä menimme töihin ja jatkoimme entiseen malliin. Mutta ne tunteet olivat kirkkaita ja hyviä. Tarpeeksi monta Pattin keikkaa, ja jokin saattaa muuttua.
Ootte te sellasia sankareita :D :D
VastaaPoistaEn yhtään ihmettele, että ennätit juoksemalla siihen laivaan. Johan sinä harjoittelit sitä juoksua pienenä täällä mummilassa juoksemalla sata kertaa kasvimaan ympäri. Siihen ei moni pysty. -Luulin tuota listaa viinilistaksi, mutta se olikin biisilista. Jk. Oikein hyvä, että löysitte ajoissa sen konserttipaikan.
VastaaPoistakyllä kannattaa aloittaa treenaaminen nuorena että sitten ehtii esim laivaan. viinilista ja biisilista kannattaa pitää elämässä erillään, sinulta se on ainakin onnistunut.
VastaaPoista