Viikonloppu

Juttelin eräänä perjantaina mummin kanssa puhelimessa. Puhelun lopussa mummi sanoi, että on hyvä saada lääkärireissu alta pois, että pääsee sitten viikonlopun viettoon. Ajatus tuntui absurdilta: ihminen, jolla ei ole muuta kuin vapaa-aikaa haluaa hoitaa pakolliset menot pois alta, että pääsee viettämään rennosti viikonloppua. Eikö eläkeläisellä koko elämä ole yhtä viikonloppua? Eroaako viikonloppu ja jatkuva vapaa-aika toisistaan?

Viikonlopussa on jotain jännittävää. On aina ollut. Lapsena viikonloput lupailivat saunalimsaa, karkkia ja viikkorahan. Hyvällä tuurilla meille tuli vieraita, joka taas tiesi hyvää ruokaa ja lisää hauskanpitoa. Iän myötä viikonloppu alkoi saada erilaisia merkityksiä. Yläasteiässä elettiin puhtaasti viikonlopuille. Täysikäisyys toi mukanaan viikonloput, joiden jälkeen vaatteita tuuletettiin tupakansavusta monta päivää. Yliopisto-opiskelu oli viikonlopun matalasesonkia. Päivä- ja elämänrytmit olivat niin epätasaista, ettei ollut niin paljon merkitystä, oliko tiistai vai lauantai. Nykyisin, kun olen työelämässä viikonlopun tärkeys ja odotus ovat tehneet comebackin. Koska vapaa-aika on rahaa ja sitä on vähän, ovat perjantait ja lauantait buukattuja pitkälle syksyyn.

Nyt kun olen käynyt pikakelauksella läpi kaikki elämäni viikonloput, voidaan palata siihen puhelinkeskusteluun. Kysyin mummilta puhelun lopuksi, tuntuuko viikonloppu vielä eläkepäivilläkin erilaiselta. ”Todellakin! Siivoan aina perjantaisin ja usein laitamme parempaa ruokaa”, vastasi mummi. Minua tämä vastaus miellytti valtavasti. Olen huolestuneena pelännyt, että viikonloppu menettää viimeistään eläkkeellä merkityksensä. Luotan mummiin ja iloisena kirmaan viikonlopun viettoon. Ja tulen kirmaamaan vielä 50 vuoden päästäkin. Viettäkäämme kaikki mukava viikonloppu..eläkepäiviä odotellen!

 

Ola Salokin tykkää viikonlopuista