Myöhässä

”..ja sitten uutisiin”, sanoo YLEn aamu-tv:n juontaja. Kiroilen. Vielä pitäisi pedata sänky, harjata tukka ja hampaat, katsoa ylipäätään peiliin, syödä, pukea ja häipyä. Uutisten tunnusmusiikki saa minut teputtamaan pienessä asunnossani nopeammin. Päätän, että tänään en syö aamiaista. Pukea on pakko, joten teen peiliin  vain pikaisen vilkaisun ja totean, ettei peilikuva näytä toivotulta. Lähden polkemaan vesisateeseen. Jalkoja väsyttää, mutta on pakko polkea lujaa, muuten en ehdi. Baanan lopussa radiojuontaja kertoo, että Haloo Helsingin Beibi -kappaleen jälkeen vuorossa on uutiset. Taas ne pirun uutiset! Mietin mielessäni, kauan tuo Beibi mahtaa kestää. Arvioin armonajaksi neljä minuuttia. Saavun punaisena ja hikisenä työpaikalle minuutin myöhässä. Kuten eilen ja toissapäivänäkin.

Ihmemaan kani oli myöhässä. Kuva lainattu.

Myöhästely jakaa ihmiset. Toiset myöhästelevät aina, toiset eivät koskaan. Tuntuu, että satunnaisia myöhästelijöitä ei juuri ole; olet joko aina ajoissa tai aina myöhässä. Omista ystävistäni osaan ainakin kertoa heti, ovatko he ehtijöitä vai myöhästelijöitä. Itse kuulun valitettavasti myöhästelijöihin. Vaikka myöhästelyssä ei ole mitään puolustelemista, plussaksi omassa myöhästelyssä katson sen, että myöhästyn aina vain vähän. On olemassa myös ökymyöhästelijöitä. He ovat niitä, jotka ovat aina vähintään 15 minuuttia myöhässä, eikä tunninkaan myöhästyminen ole mahdotonta. 

  

Myöhästelyn ikävimmät puolet nousevat esiin, kun ehtijä, myöhästelijä ja ökymyöhästelijä sopivat treffit. Tällaiseen tapaamiseen olen ottanut useamman kerran osaa. Kerron nyt esimerkin, jossa meitä oli yhteensä neljä. Minulla oli siis myöhästelijän rooli. Ehtijä oli tullut sovittuun paikkaan hyvissä ajoin, 15 minuuttia etuajassa. Minä sotkin paikalle naama punaisena 10 minuuttia myöhässä. Toinen myöhästyjä saapui tästä viiden minuutin päästä. Ikävintä on se, että tässä vaiheessa ehtijä on ollut paikalla jo puoli tuntia. Soitimme tarinan neljännelle henkilölle, ökymyöhästelijälle. Hän ilmoitti, ettei ole vielä lähtenyt, ja että hän laittoi juuri makaronilaatikon uuniin, joten vielä kestää ainakin tunnin. Sillä kertaa aloitimme ilman ökymyöhästelijää.

  

Myöhästely on huono tapa. Siitä ei pääse mihinkään. Se on epäkunnioittavaa, suorastaan törkeää. Myöhästelijää ei haittaa ajatus, että toiset ovat suunnitelleet lähtönsä paremmin ja odottavat häntä, kun hän suvaitsee saapua paikalle. Myöhästelijällähän on aina varsin mukavat olot. Hänen ei tarvitse jäätyä pakkasessa tai vesisateessa tai töröttää yksin tyhmänä keskellä kauppakeskusta. Hänen ei myöskään tarvitse nälissään selittää ravintolan tarjoilijalle, että meitä on kyllä tulossa lisää ja tilataan vasta sitten, kun he tulevat. Monet myöhästelijöistä eivät myöhästy tosipaikan tullen, kuten työhaastattelusta. Tämä vain nostaa myöhästelyn törkeysastetta. Miksi ystävien tapaamisesta saa olla myöhässä, mutta "tärkeisiin" tapaamisiin osaakin mennä ajoissa?

Toisinaan epäilen, että myöhästyminen on geeneissä ja että siihen ei voi vaikuttaa. Joka päivä päätän, että enää en myöhästy. Tekisi mieli pyytää anteeksi jokaiselta, joka on joskus joutunut odottamaan minua. Se taitaisi olla tekopyhää. Epäilen, että tulee vielä tilanteita, joissa uutiset ovat alkamassa, ja olen vasta matkalla tapaamispaikalle. Tyydyn nostamaan hattua kaikille ehtijöille. Ehkä joskus minäkin olen kuin te.