Hyvää huomenta!

Kuuntelin tänään töissä Vince Guaraldin Linus & Lucy –kappaletta, joka lienee monille tuttu Tenavat –piirretyistä. Mieleeni muistui lukion ensimmäisellä luokalla pitämäni aamunavaus, jonka päätteeksi soitin kyseisen kappaleen. Menin aamunavauksen jälkeen myöhässä ranskantunnille, jossa vanhan liiton naisopettaja aloitti heti perusteellisen nuhtelun myöhästymisestä. Kerroin, että olin pitämässä aamunavausta ja siksi myöhässä. Opettaja katsoi minua pitkään hämmästyneenä. Myöhemmin kuulin kavereiltani, että ranskanopettaja oli ihmetellyt ääneen, miten mukavaa on, kun joku soittaa kerrankin järkevää musiikkia aamunavauksissa. Hämmennys taisi olla melkoinen, kun selvisi, että tämä joku olinkin minä.

Ymmärrän ranskanopettajaa varsin hyvin. Suurin osa oppilaiden pitämistä aamunavauksista oli yhtä sekoilua. En enää muista, miten aamunavauksia päädyttiin tai jouduttiin pitämään. Muistelisin, että jokaisen luokan piti pitää aamunavaus säännöllisin väliajoin, loput hoitivat opettajat ja kerran viikossa nakki napsahti seurakunnalle. Luokanvalvoja valitsi vapaaehtoisista sopivimman tai pakotti jonkun keskusradioon avaamaan aamua. Ennakkotarkistusta ei tainnut olla ja  aina valinnat eivät menneetkään putkeen: eräs ysiluokkalainen poika joutui puhutteluun, kun lopetti aamunavauksensa sanomalla lyhyesti ja ytimekkäästi: ”Tommi Viitanen on sivari.” 

Useamman kerran olin itsekin keskusradiossa aamutuimaan hermoilemassa. Lukion ensimmäisen luokan aamunavaus taisi olla ainoa, jossa oli jotain järkeä. Lähes aina menin aamunavaukseen vapaaehtoisesti, mutta kerran minut pakotettiin sinne luokkakaverini kanssa. Päätimme lukea koululaisvitsejä, ja tietysti vielä niitä kaikista surkeimpia. Pokka petti jo ensimmäisen vitsin kohdalla ja valitsemamme loppumusiikki piti laittaa soimaan ennen aikojaan, koska emme pystyneet enää naurultamme puhumaan. Ketään muuta kyseinen aamunavaus ei tainnut naurattaa.

Aamunavaus oli mahdollisuus pelleillä julkisesti. Yläasteella avasin aamun parodioimalla seurakunnan vakavia aamunavauksia. Kerroin täysin sisällöttömän tarinan siitä, kuinka olin muka nähnyt tytön, jolla ei ollut rahaa ostaa mitään ja itse ostin ”rajuja rokkilevyjä” ja ”merkkifarmareita”. Lopussa kai annoin osan rahoistani tytölle. Honottava ääni, pitkät tauot ja laiska rytmitys kuuluivat asiaan. Sillä aamunavauksella oli yksi varma nauraja: siskoni. Olin harjoitellut aamunavausta kotona, enkä ollut tainnut pystyä vetämään sitä kertaakaan läpi nauramatta.

Miettikää, miten mahtavaa olisi, jos työpaikoillakin pidettäisiin aamunavauksia! Isoissa yrityksissä oppisi tuntemaan kollegoita paremmin. Harvemmissa konttoreissa on keskusradiota, mutta aamunnavaus voitaisiin varmasti järjestää vanhaan malliin isossa tilassa. Tämä mahdollistaisi myös näyttävämmät aamunavaukset, joihin voisi sisällyttää näytelmän tai jumppaa. Idea on vapaassa käytössänne. Kuka aloittaa?