Muisti juuri nähneensä raa'an väkivaltaisia unia

Tämäkin nainen tekee unissaan sairaita tekoja.

Viime yönä näin unta työpaikkani toimitusjärjestelmästä.  Säälittävin mahdollinen uni. Tahtoisin tietää, mitä uniguru Tamara Maunonen sanoisi tästä. Maunosen unikirja oli opus, jota siskoni ja hänen ystävänsä tapasivat selailla. Siskoni teki kaverilleen myös oman oppaan avuksi unien tulkintaan. Siinä (kuten Tamarankin kirjassa) saattoi selata aakkosittain eri aiheita. Esimerkiksi H:n kohdalta saattoi nähdä, mitä meinaa, jos uneksii hampaista. (Se ei ole hyvä juttu se.) Kun ajattelen uniani, muistan Tamara Maunosta ja siskoni unikirjaa. Muistaakseni se oli nimeltään Unien pikku nukkumatti.

Oikeasti en analysoi uniani Maunosen enkä Unien pikku nukkumatin avulla. Mutta toistuvat unet ovat kiinnostavia. Yhdessä minulla ei ole tasapainoa. Tunteella ei ole vastinetta valveilla kokemaani. Paitsi ehkä tosi kovaan känniin. Kaatuilen holtittomasti ja kiire on hirveä. Toisessa toistuvassa unessa etsin samaa ihmistä pitkin maailman toreja ja turuja. En saa häntä ikinä kiinni. Minne tahansa tulen, saan kuulla että hän on juuri lähtenyt. Joskus näkyy vilahdus ihmisjoukon keskeltä.

Toisinaan näen väkivaltaisia unia. Sellaisia, joissa minuun kohdistuu väkivaltaa. Niissä on hirvittäviä, hyytäviä kauhun tunteita. Kerran tiesin unessa tarkan hetken, jolloin minut tapettaisiin. Eksaktin kellonajan. Suojauduin kaikin keinoin, mutta niin vain kävi, että ilmoitetulla kellonlyömällä olin yksin isovanhempieni talon keittiössä. Eteinen oli pimeänä, tappaja odotti siellä.

Kiinnostavimpia ovat ne unet, joissa tappaja onkin minä itse. Sellaisiakin unia näen silloin tällöin. Yhdessä olin tappanut itsepuolustukseksi miehen ja haudannut ruumiin metsään. Vuoden kuluttua Hesari oli tehnyt miehestä jutun kadonneet-sarjaansa. Siinä uskottiin, että mies oli kohdannut väkivaltaisen lopun. Unessa laskeskelin, oliko ruumis jo ehtinyt hajota. Syyllisyys oli hirveä. Niin hirveä, ettei sellaista tunnetta ole ollut koskaan. Kun heräsin, olin valtavan huojentunut.

Tämä on minusta unien kiinnostavin kohta. Se, kun on juuri herännyt. Näistä tappajaunista herätessä huojennus on nimittäin aitoa. Se ei ole sellaista, että onpa naurettava juttu, minäkö muka olisin tappanut jonkun. Se on aitoa, aallon lailla ylitse käyvää helpotusta siitä, että ei, se en ollutkaan minä, joka houkutteli kaverinsa yöllä pellolle, hakkasi pesäpallomailalla hengiltä ja videoi koko homman.

Ehkä unet valmistavat meitä vähän kuin kirjallisuus. Samaistumaan sellaisiin tunteisiin, joita ei normaalissa elämässä koskaan tulisi kohdalle. Joihin luulemme olevamme kyvyttömiä tai joiden emme ajattele koskaan koskevan meitä.

Huomaan että tästä tuli kiva, keveä postaus unista.



Lisäsin kuvaan varmuuden vuoksi tulppaanit, jotta vaikuttaisin normaalilta.