1990-luku tuli laatikoista syliin

Tiedän että tehokkaan muuton idea ei ole se, että käydään läpi jokainen säästetty lippunen ja lappunen. Kuitenkin nauran kahdelta yöllä keittiössäni kaverini kirjettä  "Tiedätkö sä niitä virtuoosilemmikkejä TAMAKOTCHEJA? Musta ne on kivoja mä aion hankkia sellaisen."

Punavankimuistomerkin veistäjä Erkki Kannosto sanoi että sai arkistoista sisällissodan syliinsä. Minä sain omista arkistoistani syliini vuodet 95–97. Sain silloin älyttömän määrän kirjeitä, koska olin juuri muuttanut ja suunnilleen jokainen entisen luokkani tyttö kirjoitti minulle.

Olenko nähnyt Kummeli Stories, Romeo+Juliet, Nuija ja tosinuija? Kuuntelenko Movetron, Aikakone, Kaija Koo entä tekno? Vähän myöhemmin pyydetään laittamaan hansonit ja spice girlsit paremmuusjärjestykseen. Olenko niin sanotusti surffannut internetissä? Olenko aloittanut lapasen neulomisen? Onko meillä jo ollut ihmisen biologian jakso? Luokalle tulleista uusista tytöistä toinen on kiva ja toinen ei, hän väittää aina varvasnipissä, ettei häneen osunut vaikka osui. Pojista kolme on alkanut polttaa tupakkaa ja yksi on saanut silmälasit.

1990-luvun alun koulumaailman tasapäistysmankelin saavutukset huomaa näistä kirjeistä. Kaikki kirjoittavat kuulumisistaan vivahteikkaasti ja vitsikkäästi. Muutenkin tuli tosi iloinen olo niistä kaikista kirjeistä. "Huomasin että jotain puutttuu. Kaisa täältä hauskuuttamasta meitä." Hauskuuttamasta!

-----

Tämän kaiken lämpimiä tunteita aiheuttavan jälkeen laatikosta tuli lukion saksan essee Das Leben nach globaler Klimaveränderung, jonka luettuani pikemminkin kylmäsi. Kaikkea silloin kirjoittamaani en edes ymmärrä enää, mutta suuri osa visioista on jo tapahtunut. "Schnee bekommen wir nur selten." 2003 tämä kaikki oli minulle vain ajatusleikki. Heitän muut aineet menemään, mutta tämän säästän.

Enkä raaski hävittää luokkalehteäkään, johon olen laatinut pääkirjoituksen "Totuus muumeista". Jos nyt kirjottaisin muumeista, kirjoittaisin ainakin, että olisi ollut ehkä kiva jos Tove Janssonista kertovan elokuvan nimi olisi ollut muu kuin vain Tove, koska niin usein haastatteluissa ihmiset sanovat vain Tove ja joku kaverini sanoi että jotain Finlaysonin verhoakin mainostettiin "Toven suunnittelemaksi". Ei hän ole mikään meidän kaverimme. Emme me tunne häntä. Emmekä me tunne Vivica Bandleriakaan, joka kuitenkin vaikutti käsittämättömän rohkealta ihmiseltä.  Jos haluatte voimautua, lukekaa Bandlerin elämäkerta Vastaanottaja tuntematon. Siinä teille bosslady ja asennemuija. Nämä ovat ihan karmeita termejä. Mikä ihmeen asennemuija. No, joka tapauksessa kivaa nähdä hänet siinä elokuvassa.

Pisti tosin miettimään, että eikö yhtään vähemmän mallin näköistä näyttelijää olisi löytynyt. Epäilemättä Krista Kosonen suoriutuu siitä hienosti, aina hän suoriutuu. Olen vain joka vuosi enemmän väsynyt siihen, että niitäkin hahmoja, joiden koko idea kytkeytyy siihen, etteivät he ole kauneuskuningattaria, esittää elokuvassa aina joku bambityyppinen nainen. Isohampainen Hermione Granger on Emma Watson ja Pikku naisten Jo March on Winona Ryder. Kun Jo sitten leikkaa suurena uhrina "ainoan kaunistuksensa", paksut hiuksensa, siitä on draama kaukana, kun jäjelle jää Ryderin jumalaisen kaunis naama. Eihän kukaan muista, onko hänellä koskaan mitään hiuksia ollutkaan.

---------

On vähän apea olo, kun asunto tyhjenee ja uusia vuokralaisehdokkaita ravaa katsomassa sitä. Se oli kuitenkin minun kotini aika pitkään. Koti, jonka vuokrasin asuntonäytöllä kännykän valon perusteella. Sitten kun tulin paikalle ekan kerran päivänvalossa, tajusin, että lattiat ovat siniset. Myöhemmin kiinnyin niihin niin, että tahtoisin aina vain siniset lattiat. "Tämä on sellainen symppis asunto", sanoi luonani yöpynyt työkaveri ja niin onkin.

Tammikuu on kuin pitkää juhlien jälkeistä väsymystä ja tästä talvesta jos joskus kirjoitan kirjan, sen nimi voisi olla "Pitkä harmaus". Haluaisin hermolomalle johonkin meren rannalle kuin Poirot hienostohotelliin.  Voisin tuijottaa maisemaa lepotuolissa huopaan käärityneenä, joku muu valmistaisi lounaan. Auringon ei tarvitse paistaa, kunhan olisi valoisaa, avaraa maisemaa. Kiitos.