Päivätaittajan hengästyttävänä päivänä kello tikittää

Eilen olin elokuvissa katsomassa Taistelulähetit 1917. Siinä seurataan, kuinka kaksi sotilasta vie elintärkeää viestiä ensimmäisen maailmansodan taistelukentän läpi, ja on hirveä kiire.

Elokuvassa ei ollut mitään vikaa, mutta pidin paljon enemmän pari vuotta sitten tulleesta Dunkirkistä, jolle Taistelulähetit oli tyylissään aika paljonkin velkaa. Dunkirkissäkin on kiire, siinä yritetään evakuoida liittoutuneet kanaalin yli. Melkein heti elokuvan alussa käynnistyy sille tunnusomainen taustalla kuuluva tikitys, joka ei jätä rauhaan. Dunkirkissä on niin kova meno ja rytmi alusta loppuun, että melkein hengästytti sen jälkeen, Taisteluläheteissä ehdin ajatella muitakin asioita. Aloin ajatella sitäkin, millaisen kuumottavan elokuvan kamppailusta aikaa vastaan saisin omasta työpäivästäni eli päivätaittajan päivästä.

Sama Dunkirkin kello lähtisi tikittämään heti aamusta, kun lähden tulemaan maksimikävelynopeudella Lahdenkatua ylös ja juoksen kaikki liikennevalojen välit, samalla kun päivä valkenee.

Tikitys kiihtyy töissä kun alan käydä raivoisalla vimmalla läpi päivän kuutta lehteä ja vähän seuraavienkin päivien. Aluksi hommassa ei ole mitään tolkkua, vaan pompin lehdestä toiseen holtittomasti. Tämän voi elokuvassa esittää sarjalla hyvin nopeita leikkauksia suunnitteluohjelma Plannerissa.

Päivätaittajan hommaan kuuluu viimeistellä kaikkiin lehtiin ilmoitukset paikoilleen ja siinä onkin tekemistä, koska niitä on vaikka mitä erilaisia. On Palveluksessanne, Voidaan hyvin, Kunnat kuuluttavat, Parhaat menovinkit, Alansa ykköset. Olen hoitanut hommaa edellisen kerran ehkä vuosi sitten ja muistiinpanoni ovat lapulla, joka nyttemmin vaikuttaa jonkun muun kirjoittamalta koodikieleltä. Puolivälissä päivää en muista, mitä piti tehdä, vaan soitan päivätaiton veteraanille, joka on komennuksella toisessa konsernin pisteessä.

Päivätaittajan elokuvassa etsitään kadonneita ilmoitusaineistoja sähköpostittamalla eri ihmisille ja lähetetään painoon citymarketin liite, josta tehdään Heinolaan oma sivut. Niissä on omat jännittävät hetkensä ja vaaran paikat. Kello 12 on ensimmäinen deadline, ja sitten aina puolen tunnin välein. Kello tikittää.

----

Vähän kuin Dunkirkissä, Päivätaittajan elokuvassa on lukuisia hahmoja, joilla on ikään kuin sama päämäärä, mutta kaikki käyvät omaa sotaansa. Toisella korvalla rekisteröin, että sodan johdossa olevat henkilöt käyvät läpi samana päivänä tapahtunutta nettisivujen uudistusta. Lähempänä omat taistelutoverini tekevät kanssani lehteä. Uutispäällikkö vierailee luonani kertomassa muuttuneista tilanteista. Hän pyytää minua myös syömään, mutta olen liian kiireinen jättääkseni paikkani. Draamaa tulee siitäkin, kun odotamme painosta viestiä siitä, onko lehtinosturi saatu korjattua ajoissa ja saammeko sen seurauksena painaa haluamamme pienemmän lehden.

Pisteelläni vierailee myös kokenut urheilutoimittaja, joka kertoo, että hänen juttunsa kärki on kaatunut. Hän on yllättävä sivuhahmo, jonka tarinaan ei palata enää.

Lievä suvantovaihe elokuvassa koetaan, kun esimieheni käy esittelemässä arkistosta tuotua Lahti-lehteä vuodelta 1900. Siinä kerrotaan Kiinan melskeistä ja Kreivi Zeppeliinistä. Samassa taukovaiheessa graafikko selvittää sermin takaa wikipediasta Frööbelin palikoiden historiaa.

Kolmelta päivätaittajan päivän kohokohtiin kuuluu se, että hän kirjautuu sivustolle, jossa luodaan päivän lehti. Ensimmäisenä päivänään päivätaittaja unohti tämän ja painosta soitettiin, millainen lehti tulee. Uutta ja jännittävää on myös se, että televisiosivuille pitää nykyisin imaista värit. Siinä voi epäonnistua ja imaista vahingossa väärän lehden värit.

-----

Viideltä on viimeisen lehden deadline ja kymmentä vaille viisi koko homma on levällään ja kaikki puuskahtelevat saamilleen viesteille koneidensa takana. Aika on armoton, ja kello 17 päivätaittajan on pakko lähteä, koska hänen isänsä tulee häntä hakemaan.

Runolliseksi lopuksi voi näyttää, kuinka päivätaittaja tallaa jäätyneitä Lahden katuja, väistelee juoppoja torilla ja ostaa kaupasta sämpylän, veriappelsiineja ja kaksi Kinder Maxi -patukkaa matkalla kotiin.