Orava lumessa ja muut Suomen hienoudet

Meillä on sellainen tuuri, että aina kun Enric tulee Suomeen, sää muuttuu ihan paskaksi. Aamulla luen lehteä sängyssä ja E katsoo ikkunasta ulos näkymää lahtelaiselle erittäin vetiselle ja harmaalle parkkipaikalle. Edellisenä päivänä vielä aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja keväthanget toistivat ihmeellisiä värejä, keltaista ja sinistä ja teräviä varjoja. Sen näkymän olen halunnut näyttää jo monta vuotta. Mutta ei tänään. Kesken tämän pohdinnan E viittoo minua innostuneena tulemaan katsomaan. "A squirrel in the snow!"

Olen löytänyt umpikaupunkilaisen Barcelonan keskustassa kasvaneen kumppanin, joka raportoi joka kerta nähtyään Suomessa lenkillä rusakon. Lisäksi hän ihailee vilpittömästi tunnistustaitojani kun saan ongittua mökin metrin syvyisestä vedestä lahnan ja totean, että tämä on lahna tai erotan koiras- ja naarasvarpusen toisistaan. 

Eksoottisuus toimii kyllä toisinkin päin. Edelleen Kataloniassa hämmästelen joka ikistä sitruspuuta, oliivipuuta, sypressiä, viiniviljelmää, kaktuksia, unikoita, mantelipuita. Etelän maisemat maaseudulla ovat niitä joita olen nähnyt lähinnä taidehistorian tunneilla. Vasta nyt olen ajatellut että renessanssimaalareille nämä näkymät olivat yhtä tavallisia kuin meidän metsämme meille. Ehkä. 

Samoin surkeimmallakin terassilla istuminen jossain teollisuusalueen kadunkulmassa, missä roskis haisee, on minulle yhtä juhlaa, koska se on kuitenkin terassi ja siellä saa todennäköisesti tilattua pienen oluen ja ihan kelvollisia oliiveja ja pöytään tuodaan lisäksi aina ihana sipsikuppi. 

Olen kierrättänyt Enriciä ympäri Suomea ja pyrkinyt näyttämään kaiken, mikä on vähänkin kiinnostavaa Kilpisjärvestä Suomenlinnaan ja avannosta revontuliin. Välillä tulee kuitenkin mieleen juttu lapsesta, joka vietiin ensimmäistä kertaa Korkeasaareen ja kotona kysyttäessä mikä oli ollut parasta, vastaus oli se kun polulla oli niin paljon muurahaisia. Koko Suomen muurahaisia ovat esimerkiksi aiemminkin mainittu kerrostalon alaoven kenkäharja, joka ilahduttaa joka päivä. Myös pullonpalautusautomaatti on hieno asia ja jos E palauttaa joskus yksin pulloja, hän kertoo aina tarkasti, paljonko tienasimme ja nyökyttelee hyväksyvästi kuitille. 

Joskus tapailun alussa ajattelin että sauna ei ole niin ihmeellinen, onhan niitä muuallakin. Kuitenkin myöhemmin olen tajunnut että suomalainen saunakulttuuri on oikeasti aika omanlaisensa, kun olen selittänyt sellaisia konsepteja kuin edustussauna, saunavuoro ja joulusauna. Enricistä on yllättävää myös se, miten suomalaiset eivät puhu muuten mitään mutta yllättäen saunassa ollaankin puheliaita. Elämänsä ensimmäistä saunavihtaa hän pyöritteli kunnioittavasti kädessään mutta jätti barbaarisen hakkaamisen minun ilokseni. "A little primitive."

Suomen kielen tuplakonsonantit ja tuplavokaalit ovat hänen mielestään yleensä epäloogisissa paikoissa. Enricin teorian mukaan Agricola on varmaan ajatellut, että laitetaan näitä vielä pari lisää, kun tämä ei maksa mitään. Hän osaa laskea viiteen mutta ei millään siitä eteenpäin. Lisäksi hän tuottaa säännöllisesti omia sanoja kuten huomi, tervi ja moikki, jotka kuulemma kyllä vielä korvaavat nyt käytetyt huomenta, terve ja moikka koska ne ovat coolimpia. 

Suomessa Enric pitää kurssejaan työhuoneessani. Tänään joku opiskelija oli pyytänyt nähdä Suomen maisemia ja E oli kääntänyt läppärin samalle kamalalle parkkipaikalle mistä orava juoksi aamulla hiekotushiekan peittämään kinokseen ja lasioven läpi kuului kun etäopiskelijat huokailivat ihastuneina pohjoisen maisemalle. 

Muuten nämä päivät ovat sellaisia, että käymme uudessa Prismassa joka päivä ja satamassa katsomassa, kuinka jää sulaa. Iltaisin esittelen kaikkien eri tosi-tv-ohjelmien osallistujat ja mielipiteeni heistä. Diilin nimi naurattaa häntä todella paljon. Muistelemme ulkomaanmatkoja, Budapestin monumentaalista keskustaa ja hyvin itäeurooppalaista rautatieasemaa ja sitä, miten Tukhokman Wasa-museon harras tunnelma on hieman kuin olisi kirkossa tai jonkun kuolleen läheisyydessä.