Lahdessa taivaalta sataa sokeria

Toinen koronan pilaama pääsiäinen, jota vietän oman lähipiirini kesken eli yksin. Viime vuonna katsoin kaikki jaksot Metsoloita ja varmaan lopun elämääni tulen yhdistämään Metsolat valoon ja kevääseen ja pääsiäiseen ja pandemiaan. Tänä vuonna katson Liisan siimoorin tunnuksilla Teho-osastoa.  

Olen nähnyt nämä jaksot viimeksi vuonna 2001, jolloin olin 17-vuotias lukiolainen. Muistan sen kevään tunnelman ja joitain yksittäisiä tapahtumaväläyksiä. Minulla ei ollut omaa kännykkää ja se johti esimerkiksi sellaisiin tilanteisiin, että odotin keskellä talvea ja keskellä yötä kaveriani hänen kotinsa pihansa sen jälkeen kun olimme eksyneet kaupungilla ja jostain syystä meidän oli vielä pakko tavata. Kaverin äiti tuli ulos ihmettelemään, miksi istuksin pihalla varjoissa ja yritin selittää tilanteen parhain päin paljastamatta, ettei minulla ole hajuakaan, missä hänen lapsensa on ja että olen nauttinut kahdeksan siideriä illan aikana. 

Facebookin mukaan tänä päivänä 2013 olen halunnut katsoa Litmasesta kertovan dokumentin televisiosta. Silloisessa asunnossani Rovaniemellä näkyi televisio vain, jos antennijohto oli sopivassa asennossa esimerkiksi tuoleista koottuun torniin teipattuna keskellä huonetta. Aloin hyvissä ajoin virittämään johtoa sopivaan kohtaan ja kuva tulikin näkyviin. Pari minuuttia ennen dokumentin alkua ajattelin harjoitella päälläseisontaa, nousin suorin vartaloin ilmaan ja kaaduin päin antenniviritelmääni. Sinne meni Litmanen eikä tullut enää takaisin. 

Toivoisin että Lahteen tulisi kesällä Litmas-festarit tai seminaari tms. Esimerkiksi sellainen, jossa näytettäisiin ulkoilmassa Litmasen maaleja ja vaikka se dokumentti, kaikilla olisi Litmas-paidat päällä ja voisi juoda Litmas-olutta ja muita teemavirvokkeita. Jari kävisi paikalla tervehtimässä ja hänelle hurrattaisiin. 

Fc Lahti uudisti logonsa ja vaikkei minusta uusi logo ole mitenkään hirveä, vähän surettaa. Vanha logo oli sellainen, että vielä 10 vuotta sitten se oli mielestäni aika karmea ja nolo, mutta nyt siihen oli jo ehtinyt tulla mukavaa ysäripatinaa ja oman aikansa visuaalisuuden nostalgiaa. Se että elementtejä oli aika paljon, alkoi jo näyttää sympaattiselta. Nyt se menetettiin ja taas tullaan jälkijunassa tämän pelkistetyn logon kanssa. Kivaa oli se, että twitterissä uuden logon kritiikkiä ei juurikaan kohdistettu suunnittelijaan. Aiemmin jotain karmeaa nähdessäni saatoin päivitellä, kuka on suunnitellut tällaisen mutta parempi kysymys on kyllä se, kuka sen on ostanut. 

Enric lähti. Vaikka missään ei päässyt nyt käymään, oli vierailu ainakin kattava sukellus suomalaiseen terveydenhuoltoon. Kävimme koronatestissä julkisella ja yksityisellä, neuvolassa yksityisellä ja julkisella, työterveydessä ja vielä sokerirasituksessa sairaalassa samalla viikolla. Vauva hakkasi doppleria sydänääniä kuunnellessa mutta ei ultrassa viitsinyt koko aikana tehdä elettäkään, vaikka häntä oli sinne varta vasten menty katsomaan. Enric oli harjoitellut pari päivää omaa sydänääni-imitaatiotaan, jonka hän uhkasi esittää kätilölle ja oli vaikea pitää pokkaa koko neuvolakäynnin ajan. Muutenkin oli jotenkin huvittavaa olla siellä kahdestaan ja selittää englanniksi kuinka contractions sitä ja cervix tätä.

Kun Enric oli koronatestissä, nautin sillä välin aamiaiseksi ravitsevan munkkipossun ja kahvin viihtyisällä Lahden torilla. Ajattelin tehdä tämän sujuvasti puolisalaa, sillä jostain syystä E ei pidä suuressa arvossa sitä, että aamiaiseksi syödään jotain sellaista kuin munkki. No, heti tultuaan testistä hän kuitenkin kysyi, onko Lahdessa yleinenkin ilmiö että taivaalta sataa sokeria. Koko takin etumus ja huivi olivat täynnä sitä. 

Erosimme Lahden rautatieasemalle ja viimeisenä Enric vielä lohdutti: "Don't be sad, Italian porn star." Tästä hellittelynimestä on turha valittaa, koska olen ihan itse keksinyt sen valittaessani sitä, että kuppikokoni on jo tässä vaiheessa raskautta kasvanut kolmella kirjaimella enkä pidä sitä kohtuullisena.