Helppiukot iskussa McDonald'sissa

Istuin töiden päälle McDonald'sissa syömässä jäätelöä. Ravintolassa alkoi soida Beatlesin Got to get you into my life. Se kuulosti älyttömän hyvältä. Raikkaalta ja yllättävältä. Olisin halunnut tanssia. Toivoin, ettei kappale loppuisi koskaan.

Katselin ympärilleni, kuulivatko muutkin saman erinomaisuuden. Lapsi itki, koska oli saanut mielestään väärän hampurilaisen, teini oli tilannut kuusi euron juustoa. Ulkona tummaihoinen taksikuski rukoili inva-ruudussa. Drive-in jonon äijät tuijottivat näkyä epäuskoisina. Minä kuuntelin Got to get you into my lifea kuin olisin kuullut sen ensimmäistä kertaa. 

Helppiukot rannalla. George Harrisonin farkkuasu on aina ollut kovasti mieleeni.

Samoin kävi edellisviikolla, kun Social Network -elokuva päättyi Baby you're a rich maniin. Sekin kuulosti paremmalta, kuin mikään kappale pitkiin aikoihin. Kumpikaan näistä biiseistä ei ole valtaisa Beatles-hitti. Kuitenkin, jos olisin kuullut ne viimeviikkoina ensimmäistä kertaa, olisin epäilemättä seonnut ja tehnyt kaikkeni selvittääkseni, mikä on tämä näin hyvä bändi.

Beatles on niin ikoninen yhtye, että välillä unohtuu, millaista musiikkia se teki. Heikompikin beatles-biisi on aika hyvä ja todella hyviä on luultavasti enemmän kuin yhdelläkään toisella bändillä. Helppiukot, kuten juuri puhumaan oppinut serkkuni tapasi Liverpoolin nelikkoa nimittää, on hämmästyttävä yhtye, suurin ja kaunein. Alitajuisesti olen tiennyt tämän aina, mutta jäätelötuokioni McDonald'silla konkretisoi asian jälleen.