Talvisota Barcelonassa

Eurovaalien alla perussuomalaisten ehdokas Sampo Terho totesi Hesarin väittelytilaisuudessa Italian vapaustaisteilija Garibaldin sanoneen, että olemme luoneet Italian, nyt täytyy luoda italialaiset. (Myöhemmin joku huomasi, ettei Garibaldi mitään tällaista ollut sanonut vaan joku ihan muu.) Terho oli sitä mieltä, että tällainen keinotekoinen identiteetti on vale. Identiteettiä ei voi luoda tyhjästä eikä sitä voi istuttaa ihmisten sydämiin.

Vaalisunnuntaina matkustin Barcelonaan. Helsingin rautatieasemalla huomasin unohtaneeni matkaoppaan kotiin. Minun piti lukea sitä lentokoneessa. Suivaantuneena ostin tilalle Teemu Keskisarjan Raaka tie Raatteeseen -kirjan. Se kertoo talvisodasta. Aivan erinomainen kirja.

Illalla katselin vaalilähetystä katalaaniksi. Tulosten kertomisen taustalla kuului jännittävää musiikkia, mutta muuten lähetys oli tutunoloinen. "Ups, te ette mahtuneet kartalle", totesi katalaani, kun Suomi leikkautui ulos Eurooppaa esittävästä grafiikasta. Kataloniassa äänestyprosentti oli noussut melkein kymmenellä prosenttiyksiköllä edellisistä eurovaaleista. Jotenkin oli outoa, että olimme äänestäneet samoissa vaaleissa ja vitsailimme Maltan vaalituloksesta. 

Kumman kirjan sinä ottaisit mukaan lomalle Barcelonaan?

Olin Barcelonassa neljä päivää. Sinä aikana kysymys kansallisesta identiteetistä ja sen rakentumisesta nousi esiin aika monta kertaa. Tietysti siksikin että olin ulkomailla, ulkomaalaisten kanssa, vaalien aikaan ja vielä Kataloniassa, jossa haaveillaan itsenäisyydestä. "Meillä kävi niin hyvä tuuri!", sanoin varmaankin 30 kertaa, kun kertasin Suomen itsenäistymistä. Minusta tuntui vähän pahalta, että katalaaneja oli enemmän kuin suomalaisia, mutta Lenin oli ikään kuin lipsauttanut meille itsenäisyyden ja silkalla hyvällä onnella se oli säilytetty. Yritin kuvailla myös huikeaa talvisotakirjaani. Keskisarjan hieno kerronta kääntyi englanniksi miten sattuu, mutta innostukseni ainakin välittyi. "I want to write a book like this! What do you call this literature that is not fiction?" "I believe it's called non-fiction."

Isompien kansallisten teemojen lisäksi tulivat pienemmät maiden väliset vertailut. "Teillä on täällä kaikkea. Suomessa ei ole mitään." "Many women want your haircolour here". "In Finland we call it `the road`" Kerran join sangriaa. Katalaanin mielestä tämä oli turistikliseiden huippu. Korvasin munaukseni juomalla monia muitakin juomia. 

Sain myös tutustua Espanjan äärioikeiston omaa tv-kanavaan. En ymmärtänyt ohjelmasta mitään, mutta minulle selitettiin, että keskustelijat olivat huolissaan vaalituloksesta. Välillä mainostettiin, miten rahansa sai lahjoittaa katoliselle kirkolle ja toisinaan Berlusconin näköinen juontaja keskeytti puheensa esittelemällä jonkinlaista tutkaa, jolla saattoi autoillessa kätevästi väistellä poliiseja. "Tämä on kuin katsoisi pornoa. Vähän aikaa se on hauskaa, sitten tulee likainen olo", kuvaili katalaani sammuttaessaan television ja lisäsi: "kun olemme itsenäisiä, tämä on pelkkä vitsikäs muisto." Toivoin sitä myös. Myöhemmin nauratti, kun ajattelin, että persuilla olisi oma televisiokanava. 

Puhuimme Sampo Terhon identiteettinäkemyksestä. Huolimatta siitä, että katalaani toivoi hartaasti itsenäisyyttä ja huomasin itse puhuvani Raatteen tiestä siihen malliin, että "kyllähän siellä oli siis todella paljon enemmän näitä neuvostoliittolaisia", todettiin, että identiteetti on mitä sattuu. Sitä samaistuu venyvästi milloin kehenkin ja mihinkin. Se rakentuu tilanteen mukaan aina uudelleen. Kansallinen identiteetti on idea, joka on nimenomaan istutettu sydämiin. Se on tarina, joka on yhtä keinotekoinen kuin kaikki muutkin tarinat.