Keikkamies
"Support? Mikä se on?", kysyimme isältämme. Olimme saaneet juuri kouraamme Spice girlsin keikkaliput. Elämämme ensimmäiset ison konsertin liput. Isä vastasi, ettei sitä voi tietää vielä, mikä se support on, ja että se on joku Spice girlsin lämppäri. En pystynyt ymmärtämään, miten sitä ei voi muka tietää, jos lipussa kerran sanotaan, että se on Support.
Olen säästänyt suurimman osan keikkalipuistani. Viime viikolla kaivoin kokoelmani esiin ja kokosin ne kaikki vierekkäin lattialle. Spice girlsin keikasta on nyt lähes 20 vuotta ja monen monta keikkaa on tullut katsottua sen jälkeen. Lippuja järjestellessäni yritin muistella, kenen kanssa olin eri keikoilla käynyt ja millaisia keikat olivat. Tajusin, että olen jakanut nuo keikkakokemukset monenkirjavan ihmisjoukon kanssa. Monet heistä ovat edelleen kuvioissa mukana, toisia näkee enää harvoin tai ei koskaan. Jotkut olen tavannut vain sen yhden keikan verran.
Keikoista on jäänyt valtava määrä hauskoja muistoja. Erityisen iloinen olen siitä, että olen kokenut keikkoja eri ihmisten kanssa ja että näitä ihmisiä on paljon. Keikkakokemukset ovat hyvin erilaisia, seurasta riippuen. Keikka on hyvä tapa viettää aikaa hieman vieraampienkin ihmisten kanssa. Keikka toimii hyvin myös treffipaikkana ja stressinpurkajana. Se yhdistää ihmisiä ja luo yhteisiä muistoja.
Suurin osa keikkoihin liittyvistä muistoista on hauskoja ja ihania, mutta toki joukkoon mahtuu enemmän tai vähemmän pieleen menneitäkin iltoja. Väkivaltaa ei ole juuri koettu, paitsi Zen cafén keikoilla. Halusimme niissä aina eturiviin, minkä vuoksi ajauduimme toisinaan ongelmiin. Kerran Tampereen YO-talolla huomasin kesken keikan, että joku mimmi kuristaa ystävääni Pemppasta. Tilanne saatiin jotenkin onneksi purettua. Vähintään yhtä hurjaksi meno yltyi myös abiristeilyllä, jossa jouduimme kissatappeluun.
Olin jälleen änkenyt Pemppasen kanssa eturiviin Zen cafén keikalla. Pari muutakin kissaa oli tullut eturiviin, jonka seurauksena happi alkoi olla kortilla. Pyynnöistä huolimatta takana oleva mirkku ei irroittanut otettaan turvakaiteesta, jonka seurauksena iskin kynteni mirkun rystysiin. Kynnenaluset verillä jatkoin keikan seuraamista, kunnes hetken päästä mirkun hampaat upposivat käsivarteeni. En enää muista, poistuiko mirkku kavereineen paikalta, mutta muistaakseni katsoin keikan Pemppasen kanssa loppuun. Ja sen muistan, että Putro omisti mulle biisin ja Pemppanen ravisteli mua ja huusi: "TAJUATSÄ, SE PUHUU SULLLE!?" Taisin tajuta.
Paitsi että itse keikalla sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, monesti illan muistorikkaimmat tapahtumat alkavat vasta keikan jälkeen. Lady Gagan keikan jälkeen ajoimme pinkillä limusiinillä Laululavalta keskustaan. Aamulla hävetti. PMMP:n keikkojen jälkeen on käyty mm. alasti uimassa ja raivattu hotellihuoneesta sängyt pystyyn tanssilattiaksi ja pidetty pikkudiscoa aamukahdeksaan. Aamulla särki päätä, mutta nauratti.
Järjetön määrä tanssia, laulua ja naurua. Itkua ilosta, surusta, haikeudesta ja siitä, ettei ole tullut juhannusviestejä. Huutoa, kaatuneita kaljoja ja armotonta pissahätää. Lämpimiä ja koomisia muistoja on paljon ja lisää tulee. Kuka lähtee mun kanssa keikalle?
Olen säästänyt suurimman osan keikkalipuistani. Viime viikolla kaivoin kokoelmani esiin ja kokosin ne kaikki vierekkäin lattialle. Spice girlsin keikasta on nyt lähes 20 vuotta ja monen monta keikkaa on tullut katsottua sen jälkeen. Lippuja järjestellessäni yritin muistella, kenen kanssa olin eri keikoilla käynyt ja millaisia keikat olivat. Tajusin, että olen jakanut nuo keikkakokemukset monenkirjavan ihmisjoukon kanssa. Monet heistä ovat edelleen kuvioissa mukana, toisia näkee enää harvoin tai ei koskaan. Jotkut olen tavannut vain sen yhden keikan verran.
Keikoista on jäänyt valtava määrä hauskoja muistoja. Erityisen iloinen olen siitä, että olen kokenut keikkoja eri ihmisten kanssa ja että näitä ihmisiä on paljon. Keikkakokemukset ovat hyvin erilaisia, seurasta riippuen. Keikka on hyvä tapa viettää aikaa hieman vieraampienkin ihmisten kanssa. Keikka toimii hyvin myös treffipaikkana ja stressinpurkajana. Se yhdistää ihmisiä ja luo yhteisiä muistoja.
Suurin osa keikkoihin liittyvistä muistoista on hauskoja ja ihania, mutta toki joukkoon mahtuu enemmän tai vähemmän pieleen menneitäkin iltoja. Väkivaltaa ei ole juuri koettu, paitsi Zen cafén keikoilla. Halusimme niissä aina eturiviin, minkä vuoksi ajauduimme toisinaan ongelmiin. Kerran Tampereen YO-talolla huomasin kesken keikan, että joku mimmi kuristaa ystävääni Pemppasta. Tilanne saatiin jotenkin onneksi purettua. Vähintään yhtä hurjaksi meno yltyi myös abiristeilyllä, jossa jouduimme kissatappeluun.
Olin jälleen änkenyt Pemppasen kanssa eturiviin Zen cafén keikalla. Pari muutakin kissaa oli tullut eturiviin, jonka seurauksena happi alkoi olla kortilla. Pyynnöistä huolimatta takana oleva mirkku ei irroittanut otettaan turvakaiteesta, jonka seurauksena iskin kynteni mirkun rystysiin. Kynnenaluset verillä jatkoin keikan seuraamista, kunnes hetken päästä mirkun hampaat upposivat käsivarteeni. En enää muista, poistuiko mirkku kavereineen paikalta, mutta muistaakseni katsoin keikan Pemppasen kanssa loppuun. Ja sen muistan, että Putro omisti mulle biisin ja Pemppanen ravisteli mua ja huusi: "TAJUATSÄ, SE PUHUU SULLLE!?" Taisin tajuta.
Paitsi että itse keikalla sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, monesti illan muistorikkaimmat tapahtumat alkavat vasta keikan jälkeen. Lady Gagan keikan jälkeen ajoimme pinkillä limusiinillä Laululavalta keskustaan. Aamulla hävetti. PMMP:n keikkojen jälkeen on käyty mm. alasti uimassa ja raivattu hotellihuoneesta sängyt pystyyn tanssilattiaksi ja pidetty pikkudiscoa aamukahdeksaan. Aamulla särki päätä, mutta nauratti.
Järjetön määrä tanssia, laulua ja naurua. Itkua ilosta, surusta, haikeudesta ja siitä, ettei ole tullut juhannusviestejä. Huutoa, kaatuneita kaljoja ja armotonta pissahätää. Lämpimiä ja koomisia muistoja on paljon ja lisää tulee. Kuka lähtee mun kanssa keikalle?
 |
| Keikalle ja äkkiä! |
Kommentit
Lähetä kommentti