Maailman paras latteus
Tämä päivä ei ollut elämäni "top 100 parhaat päivät" -listalla. Ei itse asiassa edes top 5000 -listalla. (Piti alkaa laskea, monta päivää tässä on jo tullut elettyä!?.) Aamu meni kaikin puolin mönkään, alkaen siitä, kun en meinannut jaksaa nousta väsymykseltäni sängystä ylös. Töissä oli Photoshop-koulutus, jonka alussa kysyin: "Haittaako ope, jos koneella ei ole photoshoppia?" Pitkän päivän päätteeksi poljin kaatosateessa kotiin. Ilman minkään valtakunnan sadevarusteita, tietysti.
Kotona kaikki tuntui kurjalta. Ajattelin, etten osaa mitään ja olen tyhmä ja ruma ja pitäisi mennä lenkille ja palelee. Halusin hautautua jäämies Ötzin tavoin jään alle ja herätä viidentuhannen vuoden päästä Alpeilta. Tosin halusin, että hautaudun ja herään elävänä.
Kun olo on alavireinen, alkaa herkästi ajatella tilanteita, jolloin mieli on ollut maassa. Aloin muistella päivää, jolloin olin eronnut poikaystävästäni ja minun oli aika hakea kamani pois hänen kämpästään. Hyvä ystäväni oli luvannut hommata jostain kamoilleni auton ja kuskin, ja lupasi tulla noutamaan minua eksältäni.
Itkin ulko-ovella maani myyneenä, kun pihaan kaarsi parhaat päivänsä nähnyt amisauto ja sen ratissa reipas amiskuljettaja. Etupenkiltä syöksähti ystäväni, maailman lyhyimmässä mekossa, eilisissä meikeissä ja tukka sekaisin. Tomerasti hän lastasi kamani amisapurinsa kanssa autoon sen kummempia päivittelemättä tai lohduttamatta.Sitten kaasutettiin lähi-Siwaan, jossa lastattiin kärry täyteen syötävää, hintalappuja katsomatta. Illalla itkin taas. Ystävä halasi pitkään ja sanoi, että kyllä asiat järjestyy. Siinä hän oli oikeassa.
Latteaa tai ei, aina pitäisi pitää mielessä, että kun asiat menevät päin persettä, huonoista ajoista pääsee aina tavalla tai toisella yli ja usein niille voi jopa nauraa. Silloin on iso onni, että on ystäviä, jotka auttavat vaikeiden aikojen yli. Vaikka sitten eilisissä meikeissä.
 |
| Tänään satoi vettä |
Kotona kaikki tuntui kurjalta. Ajattelin, etten osaa mitään ja olen tyhmä ja ruma ja pitäisi mennä lenkille ja palelee. Halusin hautautua jäämies Ötzin tavoin jään alle ja herätä viidentuhannen vuoden päästä Alpeilta. Tosin halusin, että hautaudun ja herään elävänä.
Kun olo on alavireinen, alkaa herkästi ajatella tilanteita, jolloin mieli on ollut maassa. Aloin muistella päivää, jolloin olin eronnut poikaystävästäni ja minun oli aika hakea kamani pois hänen kämpästään. Hyvä ystäväni oli luvannut hommata jostain kamoilleni auton ja kuskin, ja lupasi tulla noutamaan minua eksältäni.
Itkin ulko-ovella maani myyneenä, kun pihaan kaarsi parhaat päivänsä nähnyt amisauto ja sen ratissa reipas amiskuljettaja. Etupenkiltä syöksähti ystäväni, maailman lyhyimmässä mekossa, eilisissä meikeissä ja tukka sekaisin. Tomerasti hän lastasi kamani amisapurinsa kanssa autoon sen kummempia päivittelemättä tai lohduttamatta.Sitten kaasutettiin lähi-Siwaan, jossa lastattiin kärry täyteen syötävää, hintalappuja katsomatta. Illalla itkin taas. Ystävä halasi pitkään ja sanoi, että kyllä asiat järjestyy. Siinä hän oli oikeassa.
Latteaa tai ei, aina pitäisi pitää mielessä, että kun asiat menevät päin persettä, huonoista ajoista pääsee aina tavalla tai toisella yli ja usein niille voi jopa nauraa. Silloin on iso onni, että on ystäviä, jotka auttavat vaikeiden aikojen yli. Vaikka sitten eilisissä meikeissä.
Kommentit
Lähetä kommentti