Rachel kuolee kymmenennen kerran

Tänä syksynä olen katsonut iltaisin Sinkkuelämää ja Rimakauhua ja rakkautta. Siitä huolimatta, että olen nähnyt kaikki jaksot. Noin sata kertaa. Kolmoselta, Avalta, Liviltä, Subilta, dvd-bokseilta ja varmaan jostain muualtakin. En edes halua laskea, paljonko olen kuluttanut elämästäni näiden sarjojen seuraamiseen.  

Minä todella pidän molemmista. Ei kai tätä muutenkaan voi tulkita. 

Olkoonkin, että Sinkkuelämän keskushahmo on täysin epäuskottava ja hänen kolumninsa ja pohdintansa piinallisen kökköjä. Eikä Carriella oikeastaan ole minkäänlaista persoonaa, vaan Sarah Jessica Parkerin epäkiitollinen tehtävä on vaihtaa vaatteita ja etsiä rakkautta. Vaikea on unohtaa sitäkään, että vaikka Sinkkuelämän piti olla mullistava sarja naisen ja seksin käsittelyssä, se ei monen mielestä vapauttanut ketään vaan kahlitsi naisen aina vain pahemmin tietynlaiseen rooliin ja antoi seksistä täysin epärealistisen kuvan. 

Jos unohdetaan nämä pienet miinukset, niin kummassakin sarjassa oli hirveän hyvä naseva dialogi, muttei sitcom-tyylisen epäuskottava tai yli-nokkela. Ne olivat hyvin kirjoitettuja, leikattuja, rytmitettyjä ja näyteltyjä. Molemmat alkoivat 90-luvulla nokkelina ja nopeatempoisena, mutta käsittelivät lopulta aika isojakin teemoja ja surullisia asioita (no, Sinkkuelämää vähän vähemmän).Kumpaakin katsoessa olen myös itkenyt enkä halua uskoa, että kohta tulee taas se jakso, jolloin Rachel kuolee. RACHEL KUOLEE. Todella kuolee. (en usko että tämä on kenellekään enää mikään spoilaus).

Paitsi sen, että Rachel kuolee, haluan unohtaa myös Sinkkuelämää-elokuvat. Jo ensimmäinen oli niin kauhea, että se teki sekunnissa tyhjäksi kaiken sen, mitä sarjassa oli saavutettu ja mikä ihmisille oli siinä tärkeää. Toinen taas halveerasi ala-arvoisuudellaan oikeastaan aivan kaikkia maailman ihmisiä. 

Rachel vielä hengissä.