Lähettänyt

Elämä on juhla

Suunnittelen parhaillaan juhlia. Omia syntymäpäiviäni. Tiedän, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät välitä juhlista. Tai ainakaan he eivät halua järjestää sellaisia itselleen. He eivät halua olla huomion keskipisteenä. Minulla ei ole mitään sitä vastaan. Muutama viikko sitten summasimme Kemmon kanssa, että juhlat ovat parasta, mitä tiedämme. ”Elämässä ei ole mitään tärkeämpää kuin juhlat”, julistin puhelimessa.   

Lapsena ihailin vanhempieni juhlia. Tai oikeastaan ne olivat kai enemmänkin illanviettoja tai kutsuja. Kuitenkin sellaisia, että kylään tuli vieraita, jotka jäivät yöksi tai ajoivat myöhään taksilla kotiin. Vieraat ja vanhemmat istuivat keittiön pöydässä, soittivat levyjä ja puhuivat kovaäänisesti. He jäivät valvomaan kun lapset menivät nukkumaan. Odotin tosi hartaasti, että olisin itse vanhempi ja voisin juhlia samaan tyyliin.

Kun sitten olin riittävän vanha tällaisiin aikuisten juhliin, ne olivat oikeastaan lupaustakin paremmat.

Juhlien jälkeisenä päivänä paistaa usein aurinko.
Juhlat ovat vähän kuin leikki. Vieraita kutsutaan, he saapuvat paikalle, heitä tervehditään ovella ja sitten pidetään hauskaa. Usein kaikilla on hienot vaatteet. Ei aina. Tanssitaan ja joskus lauletaan. Pidän erityisesti juhlista, joissa on esityksiä. Ja puheita. Pidän myös humaltumisesta. Tykkään siitä, kun tilitetään ja avaudutaan ja joku sanoo jotain, mitä ei muuten sanoisi.

Parhaissa juhlissa tapahtuu hullua. Viime vuonna syntymäpäivilläni vieraat alkoivat hypätä narua yksiössäni. Sitä hypättiin esimerkiksi boolikulhon, Raamatun ja imurin kanssa aamuyöhön saakka. Hyvistä juhlista jää juttuja. Minulle on kerrottu useasti juhlista, joissa yksi vieras kiipesi liiterin kattoon ja esitti potkuttelevansa potkukelkalla ylösalaisin. Yhtenä vappuaamuna vanhempani grillasivat pakastimessa säästellyn sisäfileen nälkäänsä. Semmoisia juhlien kuuluu olla. Että unohdetaan, mitä huomenna pitäisi tai että sekin on tekemättä tai mikä on kannattavaa. (Kerrankin unohtaa, kaikki se vakava, mitä on huomenna - ja vittu ikinä, tiesi Paula Vesala ja oli oikeassa siinäkin.)

Juhlien yhteydessä ajattelen usein Tove Janssonia, ja sitä miten hänen ystäväpiirinsä juhli toisen maailmansodan aikana melkein pakonomaisesti. Koska ne tosiaan saattoivat olla ne viimeiset juhlat. Tai sitä, kuinka Leena Luostarinen poltti tukun seteleitä. (Hän vaikutti ihmiseltä, joka osasi juhlia.) Lisäksi kaipailen epämääräisesti sellaisia juhlia, joissa istutaan kesäyö ulkona ja joku soittaa haitaria. Tähän liittyy myös saaristo ja loma, venäläisten klassikoiden lukeminen sekä sarja erilaisia aikuisempia alkoholijuomia

Kun visioin juhlia, ajattelen etenkin sitä, että ystäväni ovat koolla. Kuvittelen jatkuvasti häitänikin vain siksi, että elämäni eri ympyröihin kuuluvat ihmiset olisivat sen yhden kerran koolla samassa paikassa. Onko se sitä, että on itse huomion keskipisteenä? Ehkä. Mutta se on ajatus, jota pyörittelen päässäni mielelläni.

Odotan syntymäpäiviäni hirveästi.

Kommentit

  1. Unknown7. helmikuuta 2014 klo 11.40

    Tuli mieleen semmonen juttu, että:
    Istuttiin jokunen vuosi sitten iltaa Juttutuvassa (ei juhlittu mitään, vain kaksi ystävystä kännifloussa) ja mulla oli sellanen paita päällä, jossa luki rinnassa isolla, että "1975". Viereisessä pöydässä istuskeli varttuneempi nainen itsekseen, nautiskeli oluttaan välillä meitä silmäillen; ei mitenkään häiritsevästi, likaisesti, saati kiimaisesti, ennemminkin pohdiskellen.
    Lopulta hän sopivan sauman hoksattuaan keskeytti turinamme ja kysyi:
    - Anteeksi, ei ole tarkoitus häiritä mutta.. mitä ihmettä tapahtui vuonna 1975?
    Hetken hämmennyksestä toettuamme käsitimme, että hän tarkoitti paitani vuosilukua:
    - Ee-ei kai oikein mitään, tämä nyt on vaan tällainen paita, johon on jostain syystä, kenties kaupallisessa tarkoituksessa, painettu luku 1975. Näitä ei saanut ostettua ilman, vastasin.
    Nainen hyväksyi selityksen mutta jäi selvästi miettimään asiaa.

    Me jatkoimme ylen viisasta keskusteluamme, todennäköisesti musiikista, sillä olimme mukavan ja tuloksekkaan musatreenin jäljiltä niin täynnä muusikkoutta ja toveriutta, että tunteesta halusi nautiskella mahdollisimman pitkään (oluen avulla tuollaista tunnetta on mahdollista pitää yllä melko pitkäänkin).

    Pienen tuokion kuluttua, ja selvästi asiaa pohdiskeltuaan, sama nainen nojautui jälleen pöytänsä yli meitä kohti, kulmakarvat painuivat mietteliäästi alaspäin ja hän jatkoi:
    - Mutta onhan silloin ollut pakko jotain tapahtua! Keksikää nyt joku selitys tuolle vuosiluvulle, hyvät ihmiset! hän tivasi tiukasti mutta hyväntuulisena.
    - No ainakin silloin oli ETYK Helsingissä mutta en usko, että ovat sen kunniaksi vuosilukua tähän painaneet, vastasin.
    - Eei ollut ETYK vuonna 1975! Oletko tosiaan sitä mieltä, että olisi ollut ETYJ:n kokous vuonna 1975? Minusta oli myöhemmin. Ehkä kahdeksankymmentäluvulla, muisteli nainen.

    Tätä pohdiskelua sitten jatkettiin yhdessä ja haettiin muistoja ja perusteluja puolesta ja vastaan sille, mikä voisi olla oikea vuosiluku. Ehdotin, että voisin soittaa ystävälleni (tämä oli aikaa ennen langatonta internetiä) ja pyytää häntä tarkistamaan asian netistä. Ehdotus ei sopinut naiselle, koska hän piti järjestelyä epäluotettavana; omasta mielestäni kysymyksen olisi voinut asetella puhelimessa niin, ettei tule johdatelleeksi tiedonhakijaa. Lopulta hän itse esitteli tavan ratkaista kiistanaiheemme:
    - Sovitaanko niin, että kun lähdetään tästä tänään niin kukin varmistaa asian tahollaan, miten parhaaksi näkee. Kun seuraavan kerran tapaamme täällä Juttutuvassa - itse asun tuossa aivan lähistöllä, joten tulee tässä poikettua välillä - niin väärin muistanut tarjoaa oikein muistaneelle oluen?

    Meillähän tämä sopi - lyötiin kättä päälle. Loppuaika juteltiin sitten musiikista ja kuvataiteesta: teimme parhaillamme äänityksiä, joista tietysti myös keskustelimme mielellämme, ja rouvalla taas oli oma näyttely Helsingin keskustassa parhaillaan; jonkinlaisia kissaeläimiä hän piirteli. Kertoi kyllä gallerian nimen ja kutsui käymään mutta ei sitä sitten tullut mentyä. Juttutuvassakaan ei enää tavattu ja kiista jäi siltä osin ratkaisematta. Aina välillä tuli siellä käydessä mieleen, että on olut saamatta. Jossain vaiheessa googletin, että kuka se sellainen nainen on, joka kissoja piirtää ja näyttelyissä niitä näytteleepi.

    Kiitos teille tästä muistosta! :) En ollut ajatellut tätä pariin vuoteen mutta nyt tuli kirjoituksestanne mieleen. Pidän tästä muistosta, sitä on kiva muistella. Uskon myös, että tuo nainen varsin hyvin muisti, että ETYK järjestettiin Helsingissä 1975.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit